Litsis lätsis loskassa

Kun Ana iski Helsinkiin, siitä syntyi yksi märkä loskapuuro. Jos olisi ollut vähän kylmempää, olisi meillä nyt lunta maassa parikymmentä senttiä. Joissain paikoin yhä onkin, sellaista kivikovaksi jäätynyttä hyhmää, sillä ennen kuin kaikki sohjo ehti sulaa vedeksi, sää pakastui toviksi. Eilen paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, kunnes vähän ennen kuutta tosikoinen lähti koirien kanssa ulos ja alkoi sataa kaatamalla.

Toissa-aamuna lähdin kotoa UGG-kopio-töppösissäni. Maassa oli aavistus lunta, eikä aamuyöksi luvatusta myräkästä ollut tietoakaan. Vähänpä tiesin, miltä maailmani myöhemmin päivällä näyttäisi! Lounastauolla kävin asiakkaiden kanssa syömässä puolen korttelin päässä toimistolta. Taivaalta tuli jotain rännän tapaista ja tuuli oli jo yltynyt melkoisesti. Selvisin lounasreissusta vielä kutakuinkin kuivin jaloin.

Toisin kävi, kun astuin ulos toimiston ovesta työpäivän jälkeen. Vastassani olivat sohjosta lainehtivat kadut, joilla vesi seisoi loskavallien seassa. Minun ei tarvinnut kuin vilkaista katua edessäni tietääkseni, etten selviäisi kuivin jaloin kolmea askeltakaan. Vedin syvään henkeä ja astuin jääkylmään, vetiseen möhnään. Ehdin jopa miettiä, olisiko parempi ottaa kengät ja sukat jalasta kokonaan, mutta tuumasin, että varpaat ehkä putoaisivat ennen kuin olisin lähelläkään määränpäätäni.

Litsuttelin likomärillä kengilläni menemään. Siinä on oma vapautensa, kun ei ole mitään hyötyäkään siitä, että yrittäisi varoa asekeleitaan. Muistelin taannoista Harjavallan reissua kahlaamisineen. Kun tarvii kävellä, tarvii kävellä, vaikka olisi märkää. Yritin kuitenkin kävellä varoen, sillä loska on yllättävän liukasta. Lähes pahempaa kuin jää. Ehdottomasti pahempaa kuin jää, johon on jäätynyt sellainen kuiva riite päälle. UGG-kopioiden pohjat eivät ole pidolla siunatut. Pehmeät kusiluikkarit.

Rautatientorin nurkalla seisahduin liikennevaloihin odottamaan, että pääsisin kadun yli Ateneumin kulmalle, Keskuskatua kohti Stockaa. Valo vaihtui vihreäksi (huomaa, että kerrankin ihan oikeasti odotin valon vaihtumista ja lähdin vasta vihreällä kävelemään) ja lähdin töpsöttelemään tien yli. Päästyäni kahden kaistan yli, ylittäessäni sitä kolmatta, Keskuskadulle kääntyvien kaistaa, lähti siitä taksi liukumaan minua kohti. Säikähdin ja liukastuin ja olin siinä rähmälläni loskassa, nyt jo sitten polvia myöten märkänä.

Käännyin katsomaan taksikuskia ihmeissäni samalla, kun yritin kömpiä sieltä sohjosta ylös ja valojen välitasanteelle turvaan. Scrambling up, oikein. Taksikuski tuijotti minua aivan yhtä ihmeissään, aivan kuin minä olisin ollut väärässä paikassa. Pystyyn noustuani levittelin käsiäni ihmeissäni ja kysyin perässäni katua ylittäneeltä mieheltä, mitä ihmettä oikein tapahtui.

Mies selitti minulle, että siinä vaiheessa, kun minä olin ylittänyt kaksi kaistaa, kävelijöiden valo oli vaihtunut punaiseksi ja kääntyvien autojen valo vihreäksi. Siihen mennessä, kun oli päässyt pystyy, oli valo kävelijöille jälleen vihreä ja autoille paloi punaiset. Valot siis vaihtuivat vain hetki vaihtumisen jälkeen muutamaksi sekunniksi tai jotain, ja taksikuski taisi luulla minun kävelleen päin punaisia.

Kävelin polviin saakka märkänä tapaamiseeni, josta olin melkein jo myöhässä, istuin kolme varttia viltti jaloillani viluissani pohtien, mahdanko siitä hyvästä sairastua. Vielä ei ainakaan mitään flunssaoireita tunnu, kop kop! Tapaamisen jälkeen lähdin etsimään itselleni vedenpitäviä talvisaappaita ja DinSkosta sellaiset löysinkin. Ihanat, osin karvavuoriset korkeavartiset vedenpitävät lämpimät saappaat. Olen aivan rakastunut!

Hiukan oli haastavaa vetää saappaat kosteisiin jalkoihin ilman sukkia, mutten todellakaan enää halunnut vetää niitä märkiä hirvityksiä jalkaan. Kävelin Lindexille ostamaan sukat ja istahdin lähimmälle penkille ottamaan saappaat pois (vaikeaa), vedin sukat jalkaan ja sujautin sukitetut jalat takaisin saappaisiin (ei enää ollenkaan vaikeaa). Litsuttelin uusissa saappaissani bussille, tavoistani poiketen sateessa ulkona, ihan siitä ilosta, että minulla oli jalassa kunnolliset saappaat!

Kotona huomasin, että lempifarkkuihini oli ilmestynyt polveen reikiä ja polvessani oli mustelma. Mies sanoi, että nythän olet vain muodikas, mutta minä en ole teini ja olisi kiva mennä töihin silleen siisteissä farkuissa, ei revityissä. Kirjoitin eilen kaupungille noottia tästä liikennevalosekoilusta. Vielä ei ole näkynyt  vastausta. Oleellista on kuitenkin, että voin kävellä nyt säästä riippumatta kuivin ja lämpimin jaloin läpi talven. I love my boots!