Vasikat kesälaitumilla

Heitti sitten viileäksi, kun koulut loppuivat. Ei se taida noiden vapaiden laitumien vasikoiden elämää paljonkaan hidastaa, mitä nyt ei (ehkä) uimaan tee niin kovasti mieli. Hivenen kaiholla tässä vaiheessa aina muistelen sitä koulun loppua, sitä vapauden tunnetta, sitä nuoruuden sykettä, vaikkakin omat vapaat kesälomani loppuivat jo silloin kun viisitoista täytin; siitä lähtien olin aina kesätöissä. Paitsi lukion jälkeisenä kesänä, kun en töitä saanut. Seuraavan kerran sama euforinen vapaudentunne valtasi minut, kun sain opiskeluaikoina ensimmäisen palkallisen täyden kesäloman paiskittuani töitä opintojen ohella niin paljon kuin Kela salli.

Minulla on vielä neljä työntäyteistä viikkoa kesälomaan. Siihen mennessä kesäkin ehkä tulee taas takaisin, kunhan Juhannuksesta selvitään ;) Itselleni tämä lasten koulujen loppuminen merkitsee vapautta Wilmasta sekä sitä, että täällä pari kappaletta teinejä nukkuu iltapäivään saakka. Paitsi sen mitä ovat menossa jossain muualla. Tosikoinen jäi vielä viime yöksi isälleen ja lähtee ylihuomenna loppuviikoksi partioleirille (toivottavasti ei luvattu myrsky kovin pahaksi äidy). Esikoinen sanoi painokkaasti ettei tällä viikolla lähde himasta mihkään, paitsi parina iltana.

Esikoinen kotiutui eilen iltasella kavereiltaan. Miehen kanssa mentiin siinä just saunaan, joten vein koirat teinille ja pyysin viemään iltalenkille. Tunti myöhemmin tulin saunasta ja löysin nuoren nukkumasta, koirat tietenkin viemättä. “Sori, mut mä nukuin vaan viis tuntii viime yönä!” “Okei, mut silti ne koirat, kiitos.” Myöhemmin kyselin vähän, mitä olivat tehneet ja sain kuulla sellaisen seikkailun, joka päättyi suunnilleen siihen että “ulkona oli 8 astetta lämmintä, meillä oli kylmä ja aamun ekan dösän lähtöön pari tuntia vielä aikaa. Me sit käveltiin sitä reittiä aika monta pysäkkiä eteenpäin et pysyttiin lämpiminä. Oltiin kaverilla seitsemän maissa, jollon päästiin sit nukkumaan.” Siis seitsemän maissa aamulla.

Äidin huulilla pieni huvittunut suppressed hymy. “No mitä! Kai sä nyt oot iteki tehny vaikka mitä nuorena!” hihkaisi teini. Juu, olen. Siksipä hymyilinkin; mielessäni ei edes käynyt moittia heitä vaan hitunen nostalgiaa hiipi mieleeni. Muistan seikkailuja teiniaikojeni parhaan kaverin kanssa, millon loskassa, millon auringonpaisteessa, millon mihinkin aikaan vuorokaudesta. Tuumasin itsekseni, että kuulostaa ihan nuoruudelta <3 “Oli ihan mahtava reissu!” jatkoi esikoinen. Hymyni leveni. “Ihan varmasti oli! Onneks saat huomenna nukkua.” “Mulla on 10 viikkoa aikaa nukkua.” totesi teini siihen lakonisesti.

Totta. Pitkä on kesäloma, kun ei ole kesätöitä. On siellä välissä yksi leiri esikoisellakin, kun menee Protu-leirille apuohjaajaksi. Keskimmäisen vuoro on käydä Protu leiriläisenä, ei samalla leirillä kylläkään. Keskimmäisen kesää en juuri taida tosin nähdä, sillä ei meillä enää niinkään bunkkaa.