Tytöstä pojaksi tai jotain sinne päin

2016-05-19 15.11.03Joskus kauan sitten lasten ollessa pieniä, he katsoivat Barbie-elokuvia. Yksi tosikoisen lemppareista oli Prinsessa ja kerjäläistyttö. Me oomme kuin siskokset! Siinä prinsessan kanssa paikkaa vaihtaa “kerjäläistyttö”, jolla on kissa, joka ei osaa naukua vaan haukkuu. Yhdessä kohtauksessa se yrittää naukua, mikä aina päätyy puolihaukahdukseen. Kerjäläisprinsessa laulaa lohdutuslaulun, kertoo kissalle, ettei kannata yrittää olla muuta kuin on, että on paras hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ja että hän rakastaa kissaa juuri sellaisena ja juuri siitä syystä että se on sellainen kuin on.

Esikoiseni murrosikävuodet ovat olleet varsin haasteelliset ehkä vähän eri tavalla kuin monella muulla. Haastellisimmat ehkä jopa hänelle itselleen, vaikka äitinä vierellä ja välillä täysin pois työnnettynä olenkin monet itkut itkenyt sekä omasta surusta että huolesta ja surusta lapsen voidessa pahoin. En tiedä vetääkö mikään kuitenkaan vertoja sille kamppailulle, jota ihminen itse käy oman eksistenssinsä kanssa. Sille tuskalle, joka tulee siitä, ettei löydä itseään, ei tiedä kuka on, ei sovi mihinkään valmiiseen koloon, muttei oikein osaa muovata omaansakaan.

Itsensä hakeminen ei ole ole helppoa yhdellekään teinille. Monta vaihetta joutuu käymään läpi. Joskus kaveriporukka vie, joskus kavereita ei löydy. Ei ainakaan samanhenkisiä. Joskus ajautuu kokeilemaan yhtä sun toista, ihan vain jotta sopisi joukkoon ja olisi joku. Joskus oma minä sopeutuu siihen ja ajan myötä löytyy se oman elämän tie. Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Toiset solahtavat maailmaan ja elämään noin vaan, toiset painivat identiteettinsä kanssa vielä keski-ikäisinäkin.

Identiteetti on monitahoinen juttu, jossa suuressa roolissa on sukupuoli-identiteetti. Vaikka kuinka yrittäisimme rakentaa sukupuolineutraalia yhteiskuntaa, ei se oikeastaan ratkaise mitään. Tytöille ja pojille, naisille ja miehille on silti erilaisia odotuksia ja erilaisia rooleja. Tytöt ja pojat ovat erilaisia myös mieleltään. Biologia ja geenit määrittävät meidät miehiksi tai naisiksi – tai joskus joksikin siltä väliltä. Kovin yksinkertaistetusti olet nainen, jos sinulla on kaksi X-kromosomia ja mies jos toinen kromosomeista onkin Y. Tiede on kuitenkin jo pitkään tiennyt, ettei se ole ihan noin yksinkertaista. Fysiologisesti useimmiten on, muttei aina psykologisesti. Joskus psyykkinen sukupuoli onkin ristiriidassa fyysisen kanssa.

Erään kerran melkein kolme vuotta sitten juttelimme esikoisen kanssa jostakin, mihin heitin puolihuolimattomasti: “Seuraavaks sä sitten vissiin sanot haluavas olla poika.” En sitä sen ihmeemmin siinä ajatellut, enkä sillä mitään sen kummempaa tarkoittanut, en siis ainakaan tuomitsevaa. Se jäi kuitenkin sukupuoli-identiteettiä hakevan teinin päähän soimaan kuin myrskyvaroitus ja kun äidin tyylin kautta haettu nais-identiteetti ei ottanutkaan tuulta alleen, pelkäsi esikoinen reaktiotani kun siinä sitten niin kävikin. Rohkeutensa rippeet keräten itku kurkussa hän minulle yhtenä iltana joku aika sitten sai sen lopulta sanotuksi. Ettei ole hyvä olla naisen vartalossa. Että tuntuisi oikeammalta olla poika.

Mitä siihen osaa äiti sanoa, noin kylmiltään? Tilanne kävi aika awkwardiksi jo, kun en oikein osannut mitään sanoa ja lopulta tyttöpoikani kiljaisi: “No sano nyt jotain!” ja alkoi itkeä. Lopulta juteltiin hänen sänkynsä laidalla pitkään ja siitä on alkanut hänen tiensä kohti sisäistä eheyttä. Sitä en tiedä, sitä ei kukaan vielä tiedä, onko hän viimein nyt löytänyt sen, mitä on. Tie oikeaan sukupuolenvaihdokseen on pitkä, eikä vielä ole lähetettä nuorten trans-klinikallekaan. Ja toisaalta, toisinaan murrosiän trans-“oireet” menevät kuitenkin ohi.

Ymmärrän siis toisaalta kaikkia, jotka tästä ajattelevat, että vaihe se on tuokin. Ehkä se on, ehkä se ei ole. Minä en oikeastaan yllättynyt, mistä ehkä kertoo se puolihuolimaton huomautuksenikin. En sitä toivonut, en sitä vieläkään lapselleni toivoisi – oma päällimmäinen tunteeni tämän suhteen on suru siitä, että lapseni ei pysty löytämään identiteettiään siinä kehossa, johon syntyi. Surua lähinnä siis siksi, että olisihan se elämä paljon helpompaa niin! Vähän hämmennystä siitä, että olen synnyttänyt ja kasvattanut tytön, josta näyttääkin kuoriutuvan poika.

Kohta kuusitoista vuotta olen elänyt vanhimman lapseni kanssa. Tyttöpoikani, jota tähän asti olen tyttäreksi ja neidiksi ja likaksi kutsunut. Näiden mielen myrskyjen jälkeen olen havaitsevinani nyt sellaista seesteisyyttä ja sisäisen rauhan rakentumista hämmentyneisyyden ja ahdistuneisuuden sijaan. Opettelen kutsumaan lastani uudella nimellä, vähän niinkun pojan nimellä, mutta kuitenkin tavallaan sukupuolineutraalilla nimellä. Käytiin viikolla vaateostoksilla – esikoisen historian helpoimmat shoppailut! Ne juuri oikeanlaiset, oikean tyyliset vaatteet löytyivät helposti – miesten osastolta. Lapseni on yhä sama lapseni, joka ei ole hameissa viihtynyt sitten eskarin, ja joka välillä oli ehdoton pitkistä hiuksistaan, mutta nyt näyttää koko ajan entistä enemmän pojalta. Ja se sopii hänelle!

Maailma tuntee monia hänenlaisiaan. Ihmisiä, joiden sukupuoli-identiteetti ei ole selkeästi oikein nainen eikä mies. Esikoinen on sanonut, ettei hän ehkä ihan täyttä sukupuolenvaihdosta välttämättä kaipaa, ennemmin on niin sanotusti muu-sukupuolinen, sillä hänessä on kuitenkin sekä tyttö- että poikapiirteitä. Jompi kumpi kun pitää kuitenkin virallisesti olla, kallistuu vaaka ennemmin miehiseen suuntaan. Ja se on sitten ihan fine. Yllätyksekseni isänikin oli samaa mieltä. Ei sillä väliä onko tyttö vai poika vai jotain siltä väliltä. Kunhan on. Pääasia, että ymmärtää itse kuka on ja on sinut itsensä kanssa. Ja ne jotka eivät kykene hyväksymään sinua sellaisena kuin olet, eivät ole sen arvoisia.

What’s Wrong Wofie, are ya sick, Something in your Throat?
Wait A Minute are you trying to meow?
Ah Fella, I can see it when you’re feeling low, You can’t hide that from me
You’re no status quo calico, So why keep trying to be?
‘Cause you’re more than that, You’re my doggish cat
I wish you could see the you I see, I say
If you bark, Celebrate it, Make your mark, Serenade it
Noah’s ark, Shoulda had a cat like you
And if, What you are, Is a strange you
Doesn’t mean, You should change you
Only means, You should change your point of view

Hey, feline, You fetch just fine. To thine ownself be true
Your bow wow’s The cat’s meow, It’s how I know you’re you

You don’t need the bows, Or tiara
Bid your woes Sayonara, Trust your nose, ‘Cause it knows the way to go
When you Chase your tail You’re enchanting
Spirits sail When you’re panting
When you wail You’re a rover, Romeo

There is not One hair of you That I would rearrange
I love you the way you are And that will never change
That will never change