Teinikuskina

Ulkona kiljutaan. Neljä 15-17-vuotiasta yrittää iltauinnille. Järvivesi lienee kylmää. Mökkiviikonlopun “pakollinen aikuinen”/autokuski lojuu jo peiton alla sängyssä koiran kanssa, pidellen silmiä puoliväkisin auki. Pakko vielä vähän kirjoittaa.

Järven pinta on vaaleanpunainen ja tyyni. Taivas on puoliksi pilvinen, puoliksi aivan kirkas. Aurinko on jo painunut jonnekin metsän taa, mutta yhä on valoisaa. Lähestytään vuoden valoisinta vuorokautta. Unohdin silmälaput himaan, eikä mökissä ole pimennysverhoja. Täytyy koittaa kääräistä teepaita silmille. On sillä ennenkin pärjätty.

Pakkailin eilen laukkuni niin valmiiksi kuin sen suinkin sain. Yksi esikoisen ystävistä tuli jo iltasella yöksi, loput tänään minun ollessani töissä. Kun sieltä viiden maissa kotiuduin, vaihdoin vaatteet ja heitin viimeiset kamat kassiin. Pakkasin mukaan koiran herkkuja ja nappuloita, ruoka- ja vesikupit sekä matkavesipullon. Sullottiin kassit auton takakonttiin, kolme teiniä pakkautui takapenkille ja esikoinen sekä koira etupenkille ja minä tietenkin kuskinpukille.

Takapenkillä viriteltiin Spotify ja Bluetooth-kajari. “Äiti eihän sua haittaa, jos me laitetaan musaa?” “Riippuu vähän musasta.” “Me kuunnellaan vaan hyvää musaa.” Istuttiin Lahdentien ruuhkassa (siltatyömaan kupeessa oli kolari) ja sain täyslaidallisen kaikkea aivan käsittämätöntä kotimaista räppiä sekä kaikenlaista oikeasti hyvää musiikkia. Teineille musiikki ei ole kovin vakava asia, vaan mitä ilmeisimmin mukaan mahtuu “niin kuraa, että pakko kuunnella” -tyyppistä tavaraa.

Ajettiin toisenkin kolarin ohi kohti Lahtea, pysähdyttiin juottamaan ja pissattamaan Timmy, ja jatkettiin Lahden ohi kohti Heinolan Citymarketia. Siitä on vuosia, kun siellä olen viimeksi pysähtynyt tai edes ohi ajanut, mutta Sinilähteen kyltin nähdessäni muisti kummasti palautui. Kurvattiin Cittarin pihaan ja lähdin esikoisen kavereiden kera kauppaan, esikoisen jäädessä koiran kanssa ulos. Aurinko paistoi, oli kuuma, auto olisi ollut sille pätsi.

Kadotin teinit kaupassa moneen kertaan, mutta aina he löysivät minut uudestaan. Kerättiin kärryyn kamaa, mitä nyt viisi tyyppiä viikonloppuna tarvitsee. Maitoa, leipää, kivennäisvettä, jääteetä, jugurttia, juustoa, kanaa, quornia. Ja pakastepizzat täksi illaksi. Helppo valmistaa, kun vasta ysin pintaan oltiin perillä. Minäkin tein poikkeuksen ja ostin itselleni hipsteripizzan: pinaatti-ricotta-pizzan. En sitä kyllä kokonaan jaksanut, en niin millään.

Pakattiin ruokakassit autoon ja matka jatkui. Spotify oli kadottanut biisijonon ja kajari kännykän, joten turvauduttiin hivenen vanhanaikaisempaan laitteeseen ja kuunneltiin Red Hot Chili Peppersejä CD:ltä. Levy pyörähti ympäri kerran loppumatkan aikana; viimeiset viitisen kilsaa ajettiin ilman musaa. Teinit päivittelivät sitä, miten isoja heidän pikkusisaruksensa jo ovat ja huokailivat miten vanhoiksi he itsensä tuntevat. “Mä en onneks”, sanoin ja kohtautin olkiani.

Perillä meitä odotti mitä kaunein ilta järvenrannalla. Huomennako myrsky? Vielä siitä ei näy jälkeäkään, ei edes pientä aavistusta. Hyttysiä sen sijaan kyllä on, ja niille maistun minäkin (toisin kuin stadilaisille serkuilleen).

PhototasticCollage-2016-06-17-23-49-19