Onks pakko vaikkei taho?

Luminen ja härmäinen talvi on suunnattoman kaunista katsoa – ikkunan ja kameran linssin takaa – mutta että sinne pitää ihan mennä, pakkaseen ja kylmään (tosin kunnon kuviakaan ei saa ulos menemättä). Vastentahtoisia koiria (tai no, tota toista ei talvi juuri haittaa, mutta pienempi ei tykkää, ei kylmästä eikä tästä lumen määrästä) tarvii viedä ulos tarpeilleen. Melkein tekisi mieli hommata niille talvikuukausiksi hiekkalaatikko himaan. Lunta saa kolata otsa hiessä tunnin ennen kuin pääsee pihasta ulos – ja pakkohan sitä on liikkeelle lähteä kun on pakollisia menoja. Mut onks pakko vaikkei taho?

WP_20160112_018

Juuri nyt ei ole kovinkaan kylmä. Pahimmat pakkaset olivat ja menivät, enkä niitä takaisin toivota. En vaikka siinä onkin jotain kummaa masokistista mielihyvää voida laittaa lämpimämpien paikkojen kavereille naamakirjaan kuvia jäätyneestä maailmasta ja itsestään “pakkasburkha” naamalla, keskellä “talebantalvea”, kuten Hesari tänään kirjoitteli, nauruhermojani kutkuttavasti. Täällä on hei -25 astetta ja tässä sitä vaan porskutetaan! Ollaan me aika sissejä!

Pakkasten väistyttyä joku puhalsi lumisadepilvet meidän suuntaan. Se on ehkä vielä pakkasiakin pahempaa. Lumi on jees, kun sitä on maassa sellaiset max 7 cm tekemässä maailmasta vähän valoisamman paikan, mutta vielä ei tarvitse tarttua lumikolaan, sillä autolla menee kyllä helposti siitä läpi (kunhan se ei ole märkää loskalunta). Tämä tällainen 35-50 cm päivän aikana ei todellakaan riemastuta. Ei pikkukoiraa joka uppoaa sinne kinoksiin auraamattomilla teillä kaulaansa myöten, eikä minua lumikolan varressa. Mies on tietty työreissussa, kun on talven lumisimmat päivät.

Tosikoinen vielä taitaa tykätä. Ehkei se tykkääminen koskaan lopukaan – onhan niitä niitäkin ihmisiä, jotka oikeasti talvesta ja lumesta tykkää. Timmy the isompi koirakin tykkää. Eilen nuo kaksi melskasivatkin tuolla meidän pihan koskemattomassa (ei siis enää niinkään) lumessa hyvän aikaa. Kiva kun on lääniä missä melskata! Meggie juoksi mukana aikansa, kunnes viimein pääsi hangesta kuiville ja säälittävästi väristen pyysi päästä sisälle. Kannoin raasun kotiin.

Tällainen “kunnon talvi” saa toivomaan, että sitä voisi vaan käpertyä peiton alle kunnes on kevät. Ei ehkä edes talviunille varsinaisesti, mutta kirjan ja muiden projektien kanssa. Mielellään viereen takkatuli loimuamaan (meillä ei ole takkaa tosin). Ruuan voisi tilata kotiinkuljetuksena Prismasta. Ei tarvitsisi lähteä minnekään jos ei taho. Enkä minä taho. Niin se ei kuitenkaan mene. Tänäänkin on liikkeelle lähdettävä. On tapaamista päivällä ja yläasteinfoa illalla. Ja mies palautuu reissusta, haen hänet illalla junalta.

On siis pakko vaikkei taho. Elämä on sellaista. Pakot on aika syvältä, mutta kuuluvat tähän normaaliin ihmiselämään. Niin se vaan on.

PhototasticCollage-2016-01-13-09-27-18