Lomasta allikkoon

Perjantaina oli tämän työkauden viimeinen päivä ja kello alkoi tikittää lomaa. Lähdettiin miehen kanssa toiveikkaina kohti Arvo Kokkosen kalatukkumyymälää, grillattavaa merenelävää etsimään. Tunne oli vähintäänkin antiklimaattinen ja pettynyt, kun näin kalatiskin täynnä lohta, lohta ja taas lohta, joukossa pari siikaa ja pari pientä kultaotsa-ahventa. Cittarissakin on enemmän kalavalikoimaa, kauppahallin komeista kalatiskeistä puhumattakaan. Taitaa olla niin, että tuonne tukkumyymälään päätyy vain se, mikä ei ole menny muihin myyntikohteisiin saakka.

Pari pakastettua kultaotsa-ahventa kainalossa käveltiin myymälästä ulos. Taitaa jäädä menemättä sinne ellei sitten erikseen sieltä jotain tilata. Nettisivut kun lupailevat ties sun vaikka mitä, mutta erikseenhän niitä tietenkin pitää tilata. Yritettiin kysellä skorpionikalojen perään, mutta niitä ei juuri nyt voi kuulemma edes tilata. Meh.

Itiksen Cittarista löytyi taskurapu (jos toinenkin, mutta vain isoin lähti meidän matkaan) ja kultaotsa-ahventen vielä sulaessa keittiön pöydällä grillattiin Buffalo-siipiä loman kunniaksi ostettua kuohuvaa siemaillen. Lämmin ilta, ei hullumpaa istua pihalla elämästä nautiskelemassa.

Taskurapu laitettiin pöytään eilen illalla parin ranch entrecôten kanssa. Päivä oli ollut kuuma ja työntäyteinen – ainakin jonkin tovin päivän kuumimpaan aikaan – sillä pensasaita oli eilen leikattava. Mies heilui vesurin kanssa ja minä huhkin oksia peräkärryyn haravan kanssa. Vartin välein oli käytävä juomassa jotain ja kastelemassa pää puutarhaletkulla. Se viilensi vähäksi aikaa. Töiden tultua tehdyiksi levitin viltin nurtsille ja luin kunnes oli aika käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen kuin miehen ystävä tuli iltaa viettämään.

Eipä siinä ollut päivällä juuri nälkä ollut, joten auringon painuttua metsän taa ja illan vähän viilennyttyä (paino sanalla vähän, ilma oli painostava ja hiostava vielä nukkumaanmennessäkin) ruoka maistui. Syötiin ulkona, vaikka siinä iltasella alkoikin ripotella vettä, mutta mikäs siinä oli ison aurinkovarjon alla ollessa; käy se sateenvarjostakin.

Myöhemmin illalla ilmanpaine laski kymmenen tienoille ja Ilmatieteenlaitos varoitteli hurjasta ukkosmyrskystä. Pieni koiraparka tärisi ja läähätti kauhuissaa, jossain noin kahdeksan kilometrin päässä välähteli ja jyrisi ja varauduttiin jo henkisesti saapuvaan myrskyyn. Sitten se meni ohi. Loppui. Meni menojaan jonnekin muualle. Kaikki se koiran kauhu ja oma odotus – myrskyssä on jotain niin kiehtovaa, pelottavaa, valtavaa – snap! Ilman täyttymystä. Antikliimaksi. Nukuttiin yö vailla ukkosen ukkosta. Yöllä kyllä satoi ilmeisen rankasti, sillä autotallin lattia lainehti aamulla. Niin näyttää käyvän noin kerran kesässä.

Tänäänkin niitä ukkosia odottelin, ilman oltua aamupäivällä paksua ja kosteaa. Eipä tullut sitä tänäänkään, vaikkakin satoi kyllä. Juuri silloin kun päivällä grillattiin ystäväpariskunnan tultua kyläilemään. Onneksi grilli mahtuu aurinkovarjon alle ja onneksi sade alkoi vasta kun oltiin jo ehditty lennättää kopterikameraa. Tai siis sen omistaja oli ehtinyt sitä lennättää ja me muut ihastella vieressä.

Pitäisi kai olla tyytyväinen, että on säästytty pahemmilta myrskyiltä tänä kesänä. Jotenkin se vaan tuntuu niin antiklimaattiselta, kun myrskystä varoitetaan ja karvainen barometrimmekin on valmiiksi kauhuissaan ja, sitten ei tapahdu mitään. Lässähdys. Ignorance is bliss. Ehkä pitäisi vaan lakata lukemasta sääennustuksia ja antaa niin hyvän kuin huononkin ilman yllättää.

PhototasticCollage-2016-07-03-22-56-32