Kuumia kesäpäiviä Kiedisin seurassa

Luvatut ukkoset ja sateet eivät vielä tässä Juhannusviikonloppuna iskeneet. Juhannusaatto ei ollut mikään kuuma, mutta kuten arvelinkin, illaksi taivas selkeni, ainakin jonkin verran, tuuli tyyntyi ja sateet lakkasivat. Mies grillasi meille possunkylkiä niin että niitä syödään vielä tänäänkin. Minä lämmitin sen sauna ja istuttiin kylpytakeissa pitkät ajat pihalla saunomisen lomassa ja jälkeen. On ihanaa kun oma koti on melkein kuin mökki. Vain järvi puuttuu.

Tuosta mökkimäisyydestä olen nauttinut täysin siemauksin sitten eilen ja tänäänkin, kun lämpötila on kohonnut hellelukemiin. Eilen oli välillä taivas pilvessä, mutta sitten se aurinko helotti kirkkaalta taivaalta niin että välillä oli mentävä varjoon. Se oli suorastaan pistävän kuuma. UV-varoitus täällä Helsingissä tällä hetkellä onkin. Otsonikerros lienee hälyyttävän ohut. Tänään on kosteankuuma, aurinko haituvaisen pilvipeitteen takana, mutta se on ehkä vain hyvä.

Aloitin jo joku aika sitten Red Hot Chili Peppersien Anthony Kiedisin elämäkerran, josta taisin jo jonkun sanan kirjoittaa aikaisemminkin. Elämäkerrat ovat minulle nykyisellään mieluista luettavaa (no, valikoidusti), mutta aika hidasta luettavaa. Joku Evanovichin vauhtiromaani (ah, viikolla juuri ahmin viimeisimmän, The Pursuitin <3 ) tai Cassandra Clairen mukaansatempaava fantasia menee nopsaan. Elämäkerrat kaikessa mielenkiintoisuudessaan ottavat aikansa. Osin siksi, että ne harvoin tempaavat silti mukaansa. Osin siksi, että ne on yleensä raskaampaa tekstiä muutenkin.

Kiedisin Scar Tissue on tarina rock-bändistä, huume-addiktiosta ja yksilön kamppailusta emotionaalisten ja psyykkisten ongelmiensa kanssa. Addiktio on aina ongelmakäyttäytymistä, jonka tarkoitus on täyttää tyhjiö. Ja vaikka kuinka monta kertaa selviytyisi kuiville ja vannoisi siinä pysyvänsä, ei addiktiosta oikeasti pääse ennen kuin ottaa härkää sarvista ja käsittelee syyt. Kiedis kirjoitti kirjansa tilanteessa, jossa hän oli veivannut sen syklin moneen kertaan. Rehab, kamppailu selvänä pysymisestä, tipahtaminen takaisin käyttäjäksi. Sitä on addiktio. Kiedis kirjoittaa olleensa oppikirjaesimerkki addiktista.

Kirja on monella tapaa karua luettavaa. Yliannostuksia, huumeita ja seksiä, rikkinäisiä kieroutuneita ihmissuhteita, ihmiselämän nurjaa puolta. Toisaalta kuitenkin punaisena lankana kulkee ystävyys, välittäminen, inhimillinen kamppailu, rakkaus. Kiedisillä on ihan mahtava mama bear, kaikesta huolimatta aina poikaansa varten. Juuri sellainen mama bear kuin minäkin haluan lapsilleni olla – ja uskon ja koen olevanikin. Kiedisillä on myös Flea, joka pysyy rinnalla kaikki hullut vuodet, senkin jälkeen kun on itse selviytynyt jotenkin fiksumpaan elämään. Kiedisillä on elämänhalu, joka saa kamppailemaan huumeista irti kerran toisensa jälkeen. Tai sai – tiettävästi viimeisin tarve sille oli 2000-luvun alussa ja sen jälkeen Anthony on kuivilla pysynytkin.

Kirja on myös monella tapaa kiehtovaa luettavaa. Miten kapinallisesta ja varhaislapsuudessaan jo jollain tapaa rikkoutuneesta pojasta tulee yksi aikamme suurimmista rock-tähdistä. Kirja valottaa monien laulujen taustaa, kertoo albumien äänityksestä, tapahtumista niiden aikana ja kiertueilla, kaikesta siitä, mikä jää suurelta yleisöltä piiloon. Onhan noita rock-tähtien elämäkertoja vaikka kuinka ja yksi, joka on ostoslistalla on Dave Grohlin This is a Call. Kiedis on kiehtova ihmisenä, samoin Dave Grohl.

Pidän Chili Peppersien musiikistakin suunnattomasti ja mielestäni Stadium Arcadium on yksi rock-historian parhaista albumeista. Pidän myös Foo Fighterseista suuresti, joskaan en ole kokenut ihan samaa huikeutta vielä yhdessäkään heidän albumissaan. , Kumpikaan yllä sille palkintokorkkeelle, jolla Muse minulle on. Musen Matt Bellamy ei kuitenkaan ainakaan vielä ole henkilönä saanut minussa heräämään suurempaa kiinnostusta. Eikä oikein kovin moni muukaan muusikko noiden edellä mainittujen Grohlin ja Kiedisin lisäksi.

Scar Tissueta on jäljellä vielä satakunta sivua. Tulee varmaankin tänään luetuksi. This is a Call ei ole vielä Amazonista tilattuna, tulee varmaan tänään tilatuksi (pitää vaan ensin kysäistä, onko miehellä jotain toiveita sieltä, niin voi niputtaa samaan pakettiin). Lukemisenpuutetta minulla ei kuitenkaan ole. Kindle-kirjoina odottaa Cassandra Clairen Lady Midnight ja C.J. Sansomin Dark Fire. Kirja-kirjoina jonossa on seuraavaksi Eric Blehmin Fearless, sitten on Don Quijotea, Name of the Rosea, jotain Anja Snellmannia (jonka nimeä en juuri nyt muista) ja mitä kaikkea. Snellmannin Antautuminen on vielä(kin) ostoslistalla, monen monen muun kanssa.

Tänään oli kuitenkin ensin vapautettava vähän luovaa energiaa ulospäin, jotta malttaa lukea. Maalailin pari kuvaa ja nyt kirjoittelen. Kirjoittelen vielä tovin – kaikenlaista projektia on meneillään. Sitten avaan taas Kiedisin kirjan.

2016-06-25 14.58.34 HDR-3