Huomenta, vuosi 2016

Johan sinä eilen aloit, ja olin minä hereillä eilenkin. Eilinen päivä ei ehkä ollut elämäni paras ja hehkein, eikä syy edes ollut ylenpalttisen vuodenvaihteen juhlinnan, ei ainakaan ihan suoranaisesti. Olisin odottanut sinulta parempaa, mutta toisaalta syy oli kai ihan omani. Lopultakin, sinä olet vain vuosiluku, minä tässä elämääni elelen, rämpien eteenpäin miten parhaiten taidan. Aina ei lopputulos ole mitä parhain, välillä se ylittää odotukset.

Jätit jälkeesi vuoden 2015, vuoden johon mahtui kaikenlaista. Ei se ollut elämäni helpoin vuosi, jos kohta ei vaikeinkaan. Sinä, vuosi 2016, olet vasta aamun pikkutunneissasi. Sarastamassa. Haluaisin kurkistaa eteenpäin, raottaa verhoa, nähdä oletko yhtään edeltäjääsi parempi. Jos uskaltaisin, toivoisin sinun tuovan elämääni viimein sitä rauhaa ja tylsyyttä, jota vaihteeksi elämääni kaipaan. En taida kuitenkaan uskaltaa. Mutta jos nyt vaikka tänä vuonna kaikki läheiseni säilyisivät hengissä. Jooko?

Oli aika, jolloin kuvasin elämääni sanoilla maitoa ja sinistä lenkkiä. Yhtä tasapaksua olemista, tylsää ja täysin tavallista. Minut tuntien tiedät, ettei se silloinkaan ollut koko totuus, mutta ainakaan ei elämässä tapahtunut jatkuvalla syötöllä isoja mullistuksia. Edeltäjäsi joskus kymmenkunta vuotta sitten muutti tämän. Siitä lähtien olette jokainen vuosi vuorollanne tuoneet minulle isoja asioita tullessanne. Milloin hyviä, milloin pahoja. Ja siirryin lenkkimakkarasta vuoristorataan; olenhan ihminen, joka elää kaiken suurella tunteella. Niin hyvän kuin pahankin.

Pahan tai vaikean tai mitä sanaa siitä sitten käyttäisikään. Elämää sekin vain on, mutta sitä ahdistavaa.

Joitain juttuja tiedän varmaksi. Sinä, vuosi 2016, tuot tullessasi ainakin lunta (sitä sataa nytkin), kevään, kesän ja uuden syksyn. Sinun vahdissasi nuorimmaisestanikin tulee virallisesti teini, vaikka aika teinihän tuo on ollut jo liki vuoden. Sinun myötäsi esikoinen aloittaa lukion, nuorimmainen menee yläasteelle ja keskimmäinen ysille. Minullekin tulee yksi lisävuosi plakkariin, tietty, ja mieheni täyttää jo seuraavat pyöreänsä.

Ehkä se on kuitenkin hyvä vaan, että pidät verhon tiiviisti tulevan edessä. Vaikka joskus tuntuisikin kivalta nähdä elämää vähän eteenpäin, ei se ehkä sittenkään ole se mitä oikeasti haluaisin. Se olisi oikeastaan aika ahdistavaa. Parempi se on, että kaikki tapahtuu kun tapahtuu, ilman että niitä murehtii tai odottaa etukäteen. Rauhallista ja seesteistä eloa minun lienee turha pyytääkään kun talossa on kolme teiniä. Jos nyt kuitenkin olisit vuosi vähän edeltäjiäsi vähemmällä draamalla, olisin kiitollinen.

Lupaan minäkin yrittää parhaani sen suhteen, mikä on minusta kiinni. Oliko tuo uudenvuodenlupaus? Ehkä. Ehkä se oli.

2016