Vellovassa teinimeressä

Epävirallisten tietojen mukaan Stadionilla oli 38000 katsojaa, kun 1D sai teinityttömassan kirkumaan ja itkemään ja pakkautumaan yhä tiiviimmin kohti lavaa. Olin yksi noista, en siksi että olisin itse 1D-fani – lämppäribändi McBusted oli enemmän minun makuuni, koska rock – vaan koska vein tosikoisen konserttiin. Ei minun alunperin pitänyt, mutta elämä on ja perjantai-iltana löysin itseni printtaamasta konserttilippuja itselleni ja tytölle, vieläpä kenttä1:lle.

Milloin se nyt oli, joskus viime syksynä, kun 1D ilmoitti saapuvansa viimeinkin Helsinkiin keikalle. Tämä äiti huokaisi helpotuksesta, kun ei tarvinnut käydä uudelleen läpi sitä “Ei, me ei lähdetä Tukholmaan konserttimatkalla” -vääntöä (koska monta syytä). Esikoinen ilmoitti lähtevänsä konserttiin kavereineen, tuli mikä tuli ja ymmärsin täysin. Tasapuolisuuden nimissä tehtiin miehen kanssa periaatepäätös, että sponsaamme kaikkia kolmea konserttiin, jos loppurahan saavat muualta. Kaikki järjestyi, jokainen hommasi liput omien kavereidensa kanssa ja ennen kuin viikko ilmoituksesta oli kulunut, joka tytöllä oli lippu plakkarissa. Odotus saattoi alkaa.

Sitten tuli kesäkuu ja aika sopia käytännön asioista noiden kavereiden kanssa. Esikoinen ja keskimmäinen mallikkaasti saivat homman hoidettua, mutta tosikoinen hyvistä yrityksistään huolimatta ei saanut kaveriaan sopimaan asiasta. Lopulta soitin perjantaina kaverin isälle, jonka piti olla menossa tyttöjen kanssa. Kaiken piti olla selvää, enää kellonaika sopimatta. Sitten soittikin kaveri tytölle ja alkoikin säätäminen ja pompottaminen. Yhtäkkiä kaikki suunnitelmat oli menneet uusiksi. Kuuntelin puhelua aikani, kunnes minulta paloi käämi ja ripitin tätä kaveria hieman.

Mies kuunteli puhelua myös ja jo sen aikana laittoi yhteen FB-ryhmään kyselyä, olisko jollain myydä lippua konserttiin niin voisin mennä tosikoisen kanssa kaverin sijaan, mutta tyttöjen liput olikin katsomoon, ja vieläpä sinne ihan perimmäiseen nurkkaan. Avasin huutonetin, bongasin kaksi lippua kenttä1:lle muutaman kympin halvemmalla kuin lippupalvelusta (jossa vain kenttä4-lippuja enää), ostin ne muitta mutkitta ja aloin toivoa, ettei myyjä huijannut ja myynyt niitä monta kertaa. Tosikoinen ilmoitti kaverilleen, että saavat hänen puolestaan järjestää itsensä konserttiin miten tykkäävät, hän menee mutsin kanssa kentälle. Minä ilmoitin kaverin isälle, että heidän oikuttelunsa riitti nyt, haluaisin lippurahani takaisin kiitos – tuskinpa saan. Fine.

Lauantaiaamuna yhdeksän aikaan heitin esikoisen kavereineen – olivat olleet meillä yötä – yhden kaverin tädin luo, mistä jatkoivat yhdessä tädin kanssa Stadionille jonottamaan. Minä palasin himaan; lähdettiin tosikoisen kanssa liikkeelle vasta yhden aikaan. Käytiin ensin isällään hakemassa jotain kamaa ja ajettiin sitten Sörnäisiin viemään auto miehen duunipaikan halliin. Oltaisiin hypätty Kurvista kasiin, mutta Hesari olikin poikki tietyön takia. Seiskalla vähän kierrellen Kisikselle siis. Esikoinen siinä jo soitteli, kyseli missä ollaan ja käski soittaa kun ollaan Stadikalla. Niin tehtiinkin, ja liityttiin esikoisen seurueeseen jossain siinä ykköskentän jonotusalueella.

Aurinko paistoi ihanasti. Poissa oli raekuurot ja rankkasateet, jotka oli kastelleet jonottajat vain pari tuntia aiemmin. Syötiin eväitä, työnsin tosikoisen silkkikukat hiuksiini, ja otin muutaman kuvan. Ei me ehditty siitä nautiskella kuin hetki siinä maassa eväitä syöden, kun jo kaikki nousivat seisomaan. Joku kai keksi, että kohta avataan portit, aika nousta. Oikeasti h-hetkeen oli aikaa vielä tunti. Ensimmäinen hyökyaalto takaapäin tulikin jo pian. Viimeisetkin jonottajat nousivat seisomaan pikapikaa, hyläten filttinsä ja paljon muutakin maahan. Parempi nousta ja jättää se, millä ei juuri arvoa ole, kuin tulla tallotuksi. Kohta tuli seuraava aalto, ja sitten seuraava. Oltiin kuin sillit suolassa.

1d1_edited

Lopulta, joskus ennen viitä, tuli meidänkin kenttämme jonotusalueen vuoro päästä sisään. “We are going to start letting in the people in kentta one. No running and nobody push forward…” ja takanaolijat alkoivat työntää. “…Everybody will get in. I repeat, nobody push forward…” ja taas tuli hyökyaalto, “…everybody will get in.” Ne siellä takana eivät tainneet kuulla sanaa nobody. Lopulta tyyppi yksinkertaisti viestinsä: “Do not run, do not push.” Meni vihdoin perille ja saatiin jonotettua rauhassa. Turvatarkastus ja lippujen tarkastus. Lippujen tarkastus vähän jännitti, mutta sisään päästiin tosikoisenkin kanssa. Ihan oli validit liput (tai me ensimmäiset käyttäjät ;) ).

Tarkkaan oli alueet ja reitit rajattu, joten ei ollut vaikea hahmottaa minne piti mennä. Kenttälohkomme täyttyi hyvää vauhtia. Käväistiin tosikoisen kanssa tutustumassa kentän bajamajoihin, etsittiin esikoinen seurueineen uudestaan, minkä jälkeen ei kyllä voinut enää sieltä poistua minnekään. Takaisin ei olisi enää päässyt. Syötiin metrilakua, piirreltiin käsiin ja naamaan (tytöt piirsivät, ja vähän minäkin, että tosikoinenkin sai naama- ja käsivarsikoristelunsa, ja kirjoitti minullekin käteen “1D”, heh), ja odoteltiin. Isaac Elliot oli paikallinen lämppäri, ja ihan jees. McBusted virallinen lämppäri (“äiti, sähän fanitat noita!?” “Tää on konsertti!!”), jolle oli vissiin syötetty Duracell-paristoja lounaaksi. Itse pääesiintyjä antoi odottaa itseään puolisen tuntia luvattua myöhempään, odotetusti.

Voi sitä kirkumisen määrää! Jos ei bändin takia olisi tarvinnut korvatulppaa (toinen korvahan on jo valmiiksi kuuro), kirkumisen takia nyt vähintäänkin. Se on jotenkin minulle ihan outo juttu, koska en ole koskaan fanittanut mitään siihen malliin. Eihän se mitään uutta ole. Jo muinaiset Beatles-tytöt kirkuivat hysteerisinä. Laskin välillä repun maahan, mutta totesin sen virheeksi heti seuraavan hyökyaallon tultua. Pompin epätoivoisesti eteenpäin reppu jalkojen välissä ja kun viimein pysähdyttiin, laitoin sen takaisin selkääni. Välillä tosikoinen luikahti lähemmäs lavaa, pieni ja agile kun on, luikki sieltä ihmisten välistä. Kadotin tytön näköpiiristäja mietin, miten ikinä löydän sen sieltä uudestaan, kumpikin kännykkä kun oli minulla ja sitä paitsi niistä oli akutkin loppu. Tyttö luikki kuitenkin ajallaan takaisin porukkaan.

Konsertti itsessään oli hieno show. Kundit on ihan mainioita lavaesiintyjiä ja biisit minustakin vallan hyviä vaikkeivät ihan omaa prime-musamakuani olekaan. Ymmärrän oikein hyvin, miksi se iskee teineihin. Mä diggasin samanikäsenä mm. söpöä Glenn Medeirosta! Nothing’s gonna change my love for you… <3 <3 Street-team oli järkännyt bändille yleisöylläreitä ja kyllähän sitä melkein tämmöinen äiti-ihminenkin herkistyi katsellessaan sitä kukkamerta yhden biisin aikana ja kaikkia niitä “I’ve loved you since I was XX”-lappuja 18-biisin aikana ja kännykkä-valoja jonkun biisin aikana (niin paljon turvallisempaa kuin stendarien heiluttaminen :D ). Olin todella iloinen siitä, että tytöt pääsivät kokemaan sen kaiken, että kaikki meidän tytöt pääsivät kokemaan sen kaiken.

1d2_edited

One Directionista bändinä voi olla mitä mieltä haluaa, mutta minua harmittaa tyttöjen puolesta, että niin moni valtamedia ei konsertista osannut kirjoittaa mitään muuta kuin “voi kauhee mikä roskameri!”. Olihan se aika kauhee, kahlasin sen läpi itsekin, osallistuinpa roskaamiseenkin, koska ensinnäkään roskiksia ei ollut tarpeeksi, siitä ryysiksestä ei vaan voinut kävellä pois viemään roskia menettämättä paikkaansa ja kadottamatta kavereitaan/tytärtään/äitiään/… eikä kaikkea pystynyt tunkemaan takaisin reppuunsakaan. Rankkasateen jäljiltä märkiä fleecepeittoja, monia tyhjiä vesipulloja, McDonalds-roskia ym. Vaikea kaikkea oli tuntikausia käsissäänkään kantaa, että sattuisi pääsemään roskiksen kohdalle. Sitä paitsi, siivousta varten oli palkattu ihmisiä muutenkin. Traktoreilla kuormasivat roinat alueelta. Tuollaisen tapahtuman hinta.

Esikoinen kavereineen jälkeenpäin funtsi tuota jonotusjärjestelyä ja tuomitsi sen surkeaksi. Heidän ehdotuksensa olisi, että jengi jaettaisiin pieniin porukoihin jo valmiiksi eikä vasta turvatarkastuksen jälkeen. Jos kaikki olisi pienissä karsinoissa, ei kukaan pääsisi puskemaan ja työntämään, olisi helpompi liikkua, jonottamaan ei tarvitsisi tai edes kannattaisi tulla kovin aikaisin. Lippujen oston yhteydessä määrättäisiin karsina ja karsinat päästettäisiin kentälle random-järjestyksessä. Jotain enemmän maksavia eturintamalippuja toki voisi olla.

Konsertin jälkeen oltiin tosikoisen kanssa kumpikin väsyneitä ja nälkäisiä. Kuten varmaan aika moni muukin. Lähi-Hesen jonoon ei jääty vaan ajattelin että mennään autolle ja kurvataan kotiin Mäcin kautta. Viimeinen seiskan spora oli kuitenkin jo mennyt siihen mennessä, kun me ehdittiin pysäkille saakka. Mietittiin vaihtoehtoa kävellä Sörkkään, hypättiin kuitenkin kasiin, kun sellainen vielä liikennöi. Ei tarvitisisi ihan koko matkaa kävellä. Päädyttiin Paavalinkirkolle, mistä matkaa autolle oli kuitenkin vielä reipas kilometri, mutta urhoollisesti tytärkin käveli valittamatta.

Ajettiin Tammiston Mäcciin, mutta siellä oli sen sortin jono ulkona JA sisällä, että kurvattiin saman tien pois ja Pukinmäkeen. Siellä autokaistajono näytti kohtuulliselta, mutta sittenpä seistiinkin jonossa paikallamme varmaan kymmenen minsaa ainakin. Yöaikaan ei vissiin tuoda tilauksia ulos, vaan kun yksi odottaa, kaikki odottaa. Saatiin lopulta ruokamme, vetäisin McFeastin huiviini parkkiksella ja ajoin himaan tosikoisen vielä syödessä tuplajuustoaan (jossa tilauksessta huolimatta oli sipulit ja suolakurkutkin sisällä) ja suolattomia ranskiksiaan. Oltiin himassa yhden maissa.