Tulilatva

Äitini kuolemasta on vuosi ja päivä. Helsingin sosiaali- ja terveysvirastosta tuli viime viikolla mutsille uusi Matkapalvelun maksukortti. Soitin virastoon kertoakseni, ettei matkapalvelun käyttäjä ole tarvinnut palvelua enää vuoteen. Lähtö viimeiselle matkalle kävi ilman palvelua. Ihmettelin, ettei tieto ollut saavuttanut heitä virallisia teitä. Hekin ihmettelivät.

Siinä missä äitini kuoli ennen 61. syntymäpäiväänsä, isoäitini puolestaan täyttää ensi viikolla 90 ja elelee vielä itseksensä omassa kaksikerroksisessa rivitaloasunnossaa, tekee puutarhatöitä ja manaa putkirempan aiheuttamaa lisätyötä.

Nykyisin Lontoossa asusteleva siskoni on Suomessa käymässä ja tuli eilen meille kylään vauvansa kanssa. Varsin sopivasti mutsin kuoleman vuosipäivänä. Sisko toi minulle pari tulilatvan oksaa. Mutsi oli kuulemma jättänyt systerin luo tulilatvan lähdettyään takaisin Las Palmasiin kuukautta ennen kuolemaansa. Nyt tulilatva kukkii. Laitoin oksat veteen, kasvattamaan juuria. Istutan sitten ruukkuun ja toivon, etten tapa sitä, kuten yleensä tapan kaiken vihreän.

Ajatukset on vaellelleet äidissä vähän enemmän nyt, vuosipäivän aikaan, etenkin silloin Äitienpäivänä. Aina välillä mielessä on sellainen hassu haikeus. Siitä, ettei voi soittaa. Siitä, ettei ole (Las Palmasin) maamolaa, johon mennä vierailulle. Siitä, ettei ole enää äitiä halaamassa. Aina välillä on hassu pieni ikävä Las Palmasiakin. Eihän se ole mihinkään kadonnut, muttei se ole enää sama, kun ei mutsi ole siellä. Aina välillä on vähän ikävä mutsin Kanarian-ystäviäkin, joiden kanssa muodostettiin jokin näkymätön side kun siskon kanssa vierailtiin siellä mutsin kuoleman jälkeen.

Epämääräinen levoton olo. Ärtyisyyttä. Tuntemuksia, joita on vaikea pukea sanoiksi, vaikea käsitellä kognitiivisesti. Tunteita, jotka pitää vaan elää läpi, itkeä kun itkettää. Olen antanut itseni ymmärtää, ettei tämä kaipaus, nämä tunteet, koskaan katoa kokonaan, vaikka ajan myötä hellittävätkin. Tuo ysikymppinen isoäitinikin kuulemma vielä aina välillä ikävöi äitiään.

Elämä se tässä jatkuu silti ja me valmistaudutaan erilaisiin juhliin. Isoäiti ei kaiketi synttäreitään ihmeemmin vietä, mutta suunnitelmani on mennä hänen luonaan käymään synttäripäivän iltana, pakettieni ja tyttöjeni kanssa. Esikoinen lähtee parin viikon päästä, koulujen loputtua, Prometheus-leirille ja viikko paluunsa jälkeen, omana 40-vuotispäivänäni, vietetään “kotijulhaa” – “protujuhlaa” – miksikä sitä sitten haluaakin kutsua. Aikuistumisriitti siinä missä konfirmaatiokin. Iso tyttöni <3 Heinäkuussa sitten olisi tarkoitus juhlia niitä minun nelikymppisiäni.

Nyt kun meillä on keittiö (melkein) valmis, ollaan siirrytty ulkohommiin ja ulkojuhlien valmisteluun aina kun sää vaan sallii. Tai lieneekö se ulkohomma, vaikka ulkona tapahtuikin, kun olkkarin matto pestiin? Tuo pikkukoiramme ei osaa lopettaa sisälle pissimistä ja matto oli aika kamalassa kunnossa… Nyt vaan saisi aurinko paistaa ja tuuli tuulla ja sade pysyä pilvissään, jotta matto joskus kuivuukin. Tänä iltana kuitenkin agendallani on jotain ihan muuta, paistoipa aurinko tai ei.

Olen tässä valmistellut isoäitini toista lahjaa (Ammi, jos luet tätä ennen synttäriäsi, hyppää tämä kappale yli ;) ) ja kerännyt musiikkia poltettavaksi CD-levylle. Kaikki meni helposti niin kauan kun vain kaivoin musiikkia Youtubesta ja muutin sitä mp3-tiedostoiksi duuniläppärilläni, mutta sitten alkoi säätö, kun aloin suunnitella tiedostojen polttamista levylle.

Ensin piti löytää tyhjä CD-levy. Meillä on valtaosa toimistotarvikkeista vielä yläkerran varastossa laatikoissa. Fikkarin valossa kaivoin laatikoita, turhaan. Mies tajusi kertoa minulle, että ainakin yksi setti tyhjiä levyjä on palvelinhuoneessa (juu, meillä on sellainen, ihan täällä himassa). Löysin pakan, otin yhden, nyysin hyllyllä lojuneen tyhjän kuorenkin.

Seuraavaksi totesin, että eihän tässä duuniläppärissäni ole optista asemaa. Vaihtoehtoni ovat: a) löytää meidän ulkoinen asema tai b) hakea vanha himaläppäri tyttären huoneesta ja yrittää herätellä se henkiin tarpeeksi polttaakseen levyn. Siitä lisää kohta, mutta ensin menin plan A:n mukaan ja yritin löytää ulkoisen aseman. Kaivoin varastosta, kaivoin palvelinhuoneesta. Löysin ne meidän loputksin romput ja tyhjän salmiakkikossupullon, mutten ulkoista optista asemaa.

Plan B siis. Hain läppärin tyttären huoneesta. Se on vanha, se on hidas, se ilmoittaa kiintolevy-failuresta, mutta se vielä toimii ja siinä on optinen asema. Paras tapa saada minut motivoitua troubleshootaamaan ko. konetta on “pakottaa” minut tekemään sillä jotain. Niinpä tänäänkin ennen kuin aloin poltella mitään CD:lle, aloin tutkia, mikä kiintolevyssä on vikana. Se oli sitä paitsi ihan mahdollista tehdä työpäivän ohessa, sillä katselin & kuuntelin Microsoft Ignite -videoita.

To make a long story short, vanhan punaisen läppärini kiintolevy on kaputt. Virheitä, joita ei voi korjata. Melkein meinasin jo alkaa shopata uutta läppäriä, mutta mies sanoi, että meillä on alakerrassa läppärin kiintolevyjä, hän voi vaihtaa siihen levyn. Fine, tähän lähtöön. Toivotaan, että levy kestää, kunnes mies saa sen tehtyä. Toivotaan, että saan CD:n poltettua ennen kuin kiintolevy hajoaa kokonaan.

Mitä tästä kaikesta siis seurasi, turhautumisen lisäksi? Tänä iltana siirtyy palvelinhuoneesta yksi koristehylly roskaläjään (joka odottaa pihalla kaatikselle roudaamista, kunhan kaikki roju on ulkoistettu himasta) ja yksi laatikollinen vanhoja astioita jonnekin (käynen läpi ja ota mitä tarvitaan, annan tai heitän pois mitä ei tarvita) ja tilalle tulee pari laatikostoa ylävarastosta ja puran niitä laatikoita niihin. Saadaan viimein tietokone- ja toimistotarpeet availableiksi ja printterikin käyttökelpoiseen sijaintiin toisen laatikoston päälle.

SAMSUNG DIGITAL CAMERA

Mieheni mielestä minä olen (tänäänkin) itsekin vähän tulilatva, kun punaiset hiukset on kerätty pään päälle, ja sojottavat siitä joka suuntaan kuin tulenlieskat. Tukka luonteen mukaan, kukka luonteen mukaan. Mutsi tykkäisi tästä :)

20150515_125827000_iOS