Luokaton ongelma

Suomessa uskotaan yhä luokattomaan yhteiskuntaan. Uskotaan tasavertaisuuteen – ei vain ihmisyydessä vaan myös mahdollisuuksissa. Kaikilla on samat mahdollisuudet terveydenhuoltoon, lasten päivähoitoon, kouluun ja jatkokoulutukseen. Kuulostaahan se kauniilta, ylväältä, humaanilta. Kaikilla suunnilleen samantasoiset tulot, samat verovaroin kustannetut palvelut, yksi yhtenäinen kansakunta, jossa kenenkään ei tarvitse kadehtia naapuria, sillä kaikilla on asiat yhtä hyvin. Humanistinen idealisti olen minäkin, kuulostaahan tämä aivan mahtavalta!

Kuinka kummassa tässä sitten kävi näin? Olemmekin ehkä kateellisin kansa maan päällä. Jokainen kyttää naapuriaan, ettei hänellä vaan olisi jotain enemmän kuin minulla. Jokainen uskoo olevansa “sen arvoinen”, oli se sitten bemari tai lomamatka Hawaiille. Jokainen uskoo ansaitsevansa saman. Olenhan suomalainen. Me suomalaiset olemme tasavertaisia, tasa-arvoisia ja muutenkin samaan oikeutettuja, kaikki. Jos ei muuta, niin ainakin sossun pitäisi maksaa minulle auto, sillä niinhän kaikilla muillakin on. Ei ehkä bemaria, kyllä minulle Volvokin kelpaa.

Kuinka kummaassa tässä sitten kävi näin? Valtion pohjaton kassa ei olekaan pohjaton? Verorahat ei riitäkään kaikkeen mitä pitäisi niillä kustantaa. Pitää keksiä uusia veroja. Makeis- ja sokerivero! Miten hieno idea maassa, jossa karkkia kuluu! Harmi vaan, että EU päätti, ettei se käy. Niinpä se sitten puretaan. Vuoden 2017 alusta. Koska en oikeasti ole poliitikko, enkä ekonomisti enkä edes yritysjohtaja, en oikeasti ymmärrä, miten sellaisen asian purkamiseen menee yli vuosi. Sivujuonne, eikä minua sinänsä kiinnosta, kun en niitä juuri kuluta (eikä minua kovin haittaa sekään, että lapseni joutuvat maksamaan korkeamman hinnan siitä, jos ostelevat karkkia ja limsaa kuukausirahoistaan).

Ottamatta kantaa asioihin, joista en oikeasti mitään tiedä – siihen siis, mihin verovaramme todellisuudessa uppoavat, menevätkö oikeasti kohteisiinsa, vai päätyykö niistä kohtuuton osa esim. ylikalliisiin tietoteknisiin ja rakennushankkeisiin? – sanon jälleen. Tämä rakenne ei vain toimi. On aika romuttaa ajatus siitä, että kaikki voivat olla samalla viivalla, että tuloerot pitää tasoittaa ja jokaiselle tarjota (vain) samat palvelut kuin kaikille muillekin. Sitä muuten kutsutaan kommunismiksi. Kaikille sama tulo, äiti-valtio hoitaa palvelut. Kommunismi toimii ydinperheessä niin kauan kuin vanhemmat ovat lasten ainoat elättäjät. Mutta kun yksi menee töihin ja saakin enempi palkkaa, ei sitä jaeta sisaruksille, eikä vanhemmat peri siitä veroa (vuokraa kenties). Se on tuon yhden tuloa.

Suomalaisetkin irtisanoutuvat kyllä kommunismista sankoin joukoin. Siitä huolimatta vallalla on kovasti sosialistinen ja vasemmistolainen – ihan huomaamattakin kommunismiin kallellaan oleva – näkemys siitä, miten asioiden pitäisi olla. Vasemmisto pitää pahana yksityistä terveydenhuoltoa ja sitä, että työssä käyvillä on työteveyshuollon kautta osin mahdolisuudet parempaan hoitoon kuin ei-työssäkäyvillä tai edes toisilla työläisillä, sillä työterveyssopimuksissakin on eroja. Näin yhden esimerkin heittääkseni. Kansalle opetetaan ministeritasolta alkaen, että on väärin, jos jollakin on (ansionsa mukaan) enemmän kuin muilla. Ei ihme, että kateus iskee.

Sillä paradoksaalista kyllä, koko hieno suomalainen luokattoman ja tasa-arvoisen yhteiskunnan idea on kääntynyt itseään vastaan. Meillä on tasapuolisella koulutuksella ja ilmaisella jatkokoulutuksella pyritty takaamaan kenelle tahasna, lähtötilanteeseen katsomatta yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja menestyä. Kuitenkaan täällä ei saisi menestyä, sillä kaikki eivät voi menestyä. Sanotaan, ettei Suomessa työllä voi rikastua. Ei voi ei, sillä silloinhan ei kaikki olisikaan enää tasa-arvoisia kansalaisia. Tuloerot kavennetaan – tai pyritään kaventamaan – keinotekoisesti määrittämällä minimipalkka ja verottamalla keskiluokka (jota ei siis ole olemassa oikeasti) työväenluokan kanssa samalle nettotulotasolle.

Luokattomuus ei toimi. Se synnyttää ahneutta siellä, missä voidaan ahnehtia. Se synnyttää kateutta, siellä missä voidaan kadehtia. Se synnyttää ongelmia yhteiskuntarakenteessa. Se synnyttää ongelmia markkinataloudessa.

Suomessa kehotetaan jatkuvasti suosimaan suomalaista, jotta suomalaisten työpaikat säilyvät. En suosi, sillä tukisin sillä kieroutunutta tilannetta. On vähintään järjenvastaista, että voin ostaa samanlaisen vaikkapa Saksassa valmistetutn ja tänne tuotetun tuotteen puolta halvemmalla kuin naapuripitäjässä valmistetun. Tämä yritetään myydä kansalle korkealla kotimaisella laadulla. Katin kontit! Suomalainen laatu on myytti. Kyllähän täällä osataan tehdä laadukastakin, mutta osataan myös tehdä roskaa halvalla. Myös muualla maailmassa on samat taidot. Laatu ei selitä kotimaisen korkeita hintoja.

Suomalaisessa markkinamentaliteetissa ei tuotteen hintaa määrää kysyntä ja tarjonta, kuten kuuluisi, vaan työvoiman hinta. Työnantajilla ei ole mahdollisuutta rukata palkkoja yrityksen tuoton mukaan, vaan kaikille maksetaan vähintään minimipalkka ja kaikenlaiset (palveluvuosi)lisät, koska AY-liike ja TES niin määrää. Siksi on halvempaa irtisanoa 120 vanhaa tekijää ja ottaa sitten “uusiin muuttuneisiin tehtäviin” nuorta väkeä suoraan koulunpenkiltä. Samaan aikaan yrityksen johto nostaa huikeita osinkoja. Miksi? No siksi, että jos nostavat (vain) huikeita palkkoja, verottaja vie niin paljon, ettei siitä kamalan paljon enempää käteen jää kuin sille tuotantolinjan duunarillekaan, jonka palkan on AY-liike hilannut pilviin joskus 80-luvulla. Lakko!!

Minä en todellakaan ihannoi “amerikanmalliakaan”, en ihannoi suoranaista kapitalismia. Se, mitä en idealismissani ymmärrä, on miksei sellainen kultainen keskitie voisi toimia. Sellainen, missä palkat määräytyvät yrityksen tuottavuuden mukaan, missä peruspalvelut taataan kaikille, joiden palkka on alle tietyn raja-arvon (lasten lukumäärä huomioituna). Sellainen, missä verotuksella ei yritetä puskea kaikkia tuon rajan alapuolelle, vaan keskiluokalle jää vähän enemmän rahaa käteen, mistä hyvästä he voivat maksaa palveluistaan – terveys- ja päivähoitopalveluista, lastensa koulusta jne. Sellainen, missä julkisen puolen palvelut ja yksityisten tuottamat elävät rinnakkain. Sellainen, missä kouluttautuminen – näiden meidän koulutusmahdollisuuksien hyödyntäminen – oikeasti kannattaa ja palkitsee.

Nythän täältä pakenee ulkomaille kaikki kynnelle kykenevät. Moni hyvä veronmaksaja, lähtee paremman elämän, paremman osaamisen arvostuksen perässä ulkomaille. Nalle Wahlroosille haistatellaan sosiaalisessa mediassa, kun helvetti kehtaskin karata täältä, eikä maksa enää veroja ja silti sillä on otsaa vieläkin selittää, miten täällä pitäisi asiat tehdä! Oletteko valittajat miettineet niin päin, että Wahlrooskin verorahoineen olisi täällä nyt, jos täällä saisi olla rikas? Meillä voisi olla montakin hyvää veronmaksajaa rikkaissa, jos ei heitä yritettäisi kaikin keinoin vetää samalle viivalle duunariväestön kanssa.

Suomessa on lähes rikollista olla rikas. Ehkä senkin vuoksi, että kuten sanottua, ihan työtä tekemällä se harvoin onnistuu. Pahinta rikollisuutta on periä omaisuutta! Siihenhän et ole itse nostanut tikkua tikun päälle! Meillä siitäkin ilosta peritään perintövero. Moni perillinen joutuu omaisuutensa myymään – kotitalonsa, vanhempiensa perustaman yrityksen jne. – jotta saa verot maksettua. Se on kerran verotettua tuloa! Se on perheen omaisuutta! Ei siihen pitäisi Valtion enää puuttua mitenkään! Valtio perii kiinteistö- ym. verot siitä jatkossakin joka tapauksessa. Ruotsissakin on jo ymmärretty, että mikä perheessä on, perheeseen kuuluu, eikä siitä pidä verottaa.

Meillä kun on rikollista olla rikas, tai edes varakas, tai edes hyvätuloinen. Tai siis, jokaisenhan täällä pitäisi olla hyvätuloinen. Mitä se sellaianen hyvätuloisuus on, jos kaikilla on sama tulotaso? Se on vain tuloisuutta enää. Se rahamäärä, jolla toimeen tullaan. Nipinnapin.

Ei, luokaton yhteiskunta ei toimi. Se on suorastaan luokaton monella tapaa. Vaikeahan sitä on näin jälkikäteen murtaa, kun se on jo kerran näin pitkälle toteutettu. Se murtuu luontaisesti sen minkä se voi, sillä ihmisillä on luontainen taipumus pyrkiä menestymään. Osa lähtee ulkomaille, osa pyristelee sen minkä voi. On mielenkiintoista nähdä, mitä tästä yhteiskunnasta tulee. Millaiseen maailmaan omat teinit tässä kasvatan. Millaisen Suomen he meiltä perivät (sikäli kuin tänne jäävät – jokaisella heistä on jo ulkomaillemuuttosuunnitelmia).

Valo, jota tunnelin päässä näin vielä jokin tovi sitten, on taas sammumassa. Hallituksen toimet tuntuvat pimeässä haromiselta – ei siksi, että pyörsivät lisienleikkauspäätöksiään ja vaihtoivat ne lomarahaleikkauksiksi jotka minuakin koskevat. Vaan siksi, etten usko tämän nappikaupan lopulta muuttavan ja auttavan mitään ja se päättäväisyys ja johtajuus, jota hetken luulin näkeväni, taisi sittenkin olla vain harhaa.

Puhutaan kahdesta asiasta, julkisen sektorin kuluista ja yritysten kilpailukyvystä. Rehellisesti sanoen en usko kummankaan muuttuvan miksikään ilman radikaalia yhteiskuntarakenteen muutosta, eikä tälläkään hallituksella tunnu olevan visiota ja/tai uskallusta toteuttaa sitä. Sen sijaan sörkitään vähän jotain, jotta nyt jotain tehdään. Ja ei, älä älähdä vielä. En valittanut muutoksista. Sanoin vain, etten ole laisinkaan varma niiden tehosta tai edes siitä, onko ne askel oikeaan suuntaan. Siihen, että ihmiset työllistyisivät. Siihen, että tämä suomalainen yhteiskunta nousisi taas raiteille.