Kadonneen joulutunnelman metsästys

…eli missä hitossa on meidän joulukoristeet?

Tänä(kin) vuonna minulla on joulutunnelma ollut vähintäänkin kateissa aina tähän viime metreille saakka. Ei vähiten lumettomuuden vuoksi, muttei enitenkään. Faija kävi meillä viime viikolla ja päivtteli kotimme jouluttomuutta. Totesin, ettei minua vain ole jaksanut kiinnostaa. Perinteisen partiolaisten joulukalenterin teippasin seinään noin neljä päivää myöhässä, tytärten siitä jo pari kertaa minulle huomautettua. Esikoinen availi nuo ensimmäiset luukut kerralla.

Syksy, etenkin loppusyksy, on ollut kiireinen ja raskas. Olen odottanut joulua lähinnä mielessäni sen tuoma vapaa-aika, jolloin saa nukkua myöhään, eikä ehkä tarvitse joka päivä tehdä remppahommiakaan. Ei ainakaan joulunpyhinä. Esikoinen laittoi jo kauan sitten vähät joululahjatoiveensa minulle ja isälleen meilitse, keskimmäinen taisi jopa yhden toiveen kertoa miehelle ja nuorimmaiselta en mitään toiveita koskaan kuullutkaan. Kai niitä on, mutta lista ei koskaan saavuttanut minua. Hän on monine yleisine toiveineen kuitenkin tytöistä se helpoin lahjottava. Keräsin jokunen tovi sitten itselleni listan hankittavista joululahjoista, ihan omaksi mielenrauhakseni. Listalla = poissa kuormittamasta aivojani.

En minä mikään super-jouluihminen ole kai ollut koskaan. Tottahan sitä lapsena odotti ja jännitti, ja sitten omien lasten ollessa pieniä oli kiva vähän jopa askarrella(!!) heidän kanssaan ja laittaa kotiin joulu. Vähän niinkuin paluu lapsuuden joulun taikaan. Silti jopa minä itse vähän ihmettelin suoranaista haluttomuuttani kaivaa esille joulukoristeita (joiden sijainnista minulla ei tosin ollut hajuakaan) ja laittaa kotia edes vähän jouluisemmaksi.

Ihmettelin, aina tosikoisen koulun joulujuhlaan saakka. Se oli kiva joulujuhla, sellainen aika perinteinen koulun juhla. Monta yhteislaulettua joululaulua, tonttutansseja ja jouluevankeliumi videoituna kuvaelmana. Itkin juhlan läpi. Ihan nissejen ja nassejen ja tiptappienkin läpi, vaikkei niissä ollut mitään herkkää itsessään.

Minulla on ikävä isoäitiäni. Näen kaupassa kivan punatulkkukynttilän ja muistan, ettei ole enää isoäitiä, jolle ostaa se joululahjaksi. Mietin Berliinissä joulutorilla, miten mielelläni veisin isoäidilleni tuliaisiksi sellaisen mikäseikinäolikaan, muttei enää ole isoäitiä, jolle viedä tuliainen. Kesällä vielä juteltiin miehen kanssa, että olisi kiva kutsua isoäiti meille joskus jouluksi, kenties jopa täksi jouluksi. Ei ole enää isoäitiä, jota kutsua.

Lapsuuden joulut vietettiin aina isovanhempieni luona. Tanssittiin tiptapit ja kello löi jo viidet ja jeejeejeet – osan lauluista säesti isoisä kroonisesti hivenen epävireisellä vanhalla pianolla, osa joululauluista soitettiin PK:n vanhalta älppäriltä – ruuan jälkeen, ennen kuin joulupukki tuli (joko soittamaan vain ovikelloa tai suorastaan sisälle asti). Esitettiin joulukuvaelmia tai muita sen sellaisia milloin isoäitini kanssa kahden, milloin siskoni ja serkkujenikin kanssa. Kerran vedin läpi koko tiernapojat ihan keskenäni; systeri taisi olla lähinnä rekvisiittana ja apurina.

Koulun joulujuhlan joululaulut avasivat jokin padon sisälläni ja kyyneleet vierivät pyytämättäni. Samalla se laukaisi sen suojamekanismin, jonka olin virittänyt. Itkeminen vapautti sisältäni jotain ja tunsin, että joulu on ok, vaikka isoäiti onkin poissa. Juhlan jälkeen lähdettiin miehen kanssa jouluostoksille. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja selvisin jouluostoista ennätysajassa. Verkkokaupassa käytiin yhdessä, autolla (BIG mistake), ja se oli hidasta, mutta sieltä menin keskenäni spåralla Kamppiin ja parissa tunnissa oli lahjat ostettuina. Taputin itseäni selkään.

Lauantaista lähtien vain odotin sitä hetkeä, että ehdin kaivaa ne joulukoristeet sieltä *jostain*, minne ne muuton yhteydessä reilu vuosi sitten päätyivät. Erinäisistä remppa- ja kauppareissupuuhista johtuen vasta tänään tultuani duunista himaan koitti se aika. Tänään oli, ei nyt tämän vuoden viimeinen työpäivä, mutta viimeinen työpäiväni ennen joulua. Ja koska sain deadline-hommat valmiiksi kolmeen mennessä, lähdin himaan toimistolta silloin, maha yhä täynnä jouluruokaa firman joululounaalta.

Himassa aloin siis etsiä. Meillä ei oikeasti viime jouluna ollut oikein keittiötä, ei lapsia meidän luona eikä koristeen koristetta missään. Paitsi porokranssi ovessa, koska se oli pakattu eri paikkaan kuin muut joulukoristeet ja oli melkein tyrkyllä eteisessä joulun aikaan. Ja sitten sekin hajosi. Porot irtosivat kranssista ja heitin sen pois viime joulun jälkeen.

Kävin mielessäni läpi mahdollisuudet: autotalli, sivuvarasto, toinen sivuvarasto. Olin aika varma, ettei ne olleet autotallissa, sillä se oli kerran jo järjestetty. Toinen sivuvarastokin oli epätodennäköinen, sillä siellä on aika vähän kamaa ja kutakuinkin tiedän, mitä se kama on. Jäljelle jäi siis enää se toinen sekametelisoppavarasto. Pengoin sen mielestäni läpikotaisin, löysin sen mitä tiesinkin löytäväni – tyhjiä matkalaukkuja, peittoja ja tyynyjä jätesäkeissä, kirpparille/myyntiin meneviä vaatteita ja leluja, verhoja ja sen sellaista – mutten joulukoristeita.

Hämmentyneenä kävin vielä läpi sen toisenkin varaston ja autotallin ja pohdiskelin jo, mahtoiko mokomat jäädä jonnekin matkalle muuttokuormasta. Palasin siihen varastoon, jota ensiksi olin tonkinut ja aloin käydä sitä läpi systemaattisesti, nyssäkkä nyssäkältä, laukku laukulta, laatikko laatikolta. Ja sieltähän ne lopulta löytyivät, Ikean kassista, hautautuneina kaiken muun romppeen alle. Roudasin kassin alakertaan, laitoin Ally McBealin joululevyn soimaan ja aloin koristella olkkaria ja keittiötä ja laitoinpa ulko-oveenkin enkelikoristeen. Koiralenkiltä löysin pari maahan pudonnutta kuusenoksaa, jotka poimin matkaan ja laitoin kotona maljakkoon ja koristelin. Joulukuusta meille ei tule. Ei mahdu.

WP_20151222_009_edited

Nyt meilläkin on vähän kivasti jouluista. Enkeleitä vitriinien päällä, tonttuja kirjahyllyssä ja lampussa ja sen sellaista. Tyytyväisenä koristeluuni vaihdoin joulu-CD:n White Christmas -DVD:hen ja aloin paketoida lahjoja. Joulu voi nyt tulla. Paradise-suklaarasia on aloitettu, vihreitä ja muunkin värisiä kuulia on kristalliastiassa, koristeita siellä täällä ja kuusenoksiakin tuoksua tuomassa. Mission accomplished: joulutunnelma löytynyt :)

PhototasticCollage-2015-12-22-22-10-35