Aitokiukaan arvoitus

Eilen aamupäivällä revittiin teinit (2/3, ne nuoremmat) sängystä JO yhdeksän aikaan aamulla, patistettiin aamupalalle ja pakkaamaan tavaransa ja karmean marmatuksen seuraamina autoon yhdessä omien kamojemme ja koirien kera. Tosikoinen oli ihan mielellään lähdössä, mutta aamu oli liian aikainen ;) Keskimmäinen oli sitä mieltä, että vaikka viimeksi olikin kivaa, ei varppina tällä kertaa ole eikä olisi edes halunnut lähteä. Ei vaan ollut vaihtoehtoakaan. Esikoinen jäkkäsi itsensä kaverilleen viikonlopuksi. Kummitätini totesikin, että jos hänelle olisi teininä sanottu, että nyt mennään isoäidin ystävälle kylään, hän olisi juossut kovaa toiseen suuntaan.

Stadissa paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, kun lähdettiin ajamaan Alepan (muutama olunen ja siideri himasta napattujen Fanta-tölkkien kaveriksi) ja Mäkin (kylmälaukullinen jäitä pitämään juomat kylminä) kautta kummitätini luo landelle. Siellä hän olikin jo vastassa kyökin ovella hymyssä suin. Tultiin suunnilleen suoraan lounaalle, kuten oli suunniteltukin. Enkä tällä kertaa edes jättänyt kukkakimppua Renkomäen ABC:n jätskikiskalle kuten viimeksi, vaan kauniit auringonkukat pääsivät vaasiin, jonka tosin tuuli sittemmin kaatoi pitkin parvekkeen make-shift pöytää. Kukat joutui nurkkaan häpeämään, kunnes ne siirrettiin sisälle keittiöön.

WP_20150725_003

Kummitädin “lande” on vanha kartano, sukutila. Siellä on siis yläkertaa, alakertaa, kellarikerrosta, hienoja vanhoja huonekaluja, mageita vanhoja esineitä, huoneita ja nurkkia ja portaita ja kaikkea, mikä minusta lapsena oli liki mystistä. Kummitätini oli äitini paras ystävä nuoruudesta mutsin kuolemaan saakka. Vietettiin aikaa yhdessä niin Stadissa kuin tuolla landellakin, ja talo huokuukin muistoja minullekin, vaikka onkin paljon muuttunut sitten lapsuuteni. Täällä pelattiin räsypokkaa, tuolla haaveilin korituolissa (joka vieläkin katosta roikkuu, suunnilleen samassa paikassa), tuolla parvella rakenneltiin mekanoilla, täällä paistettiin “muuripadanpohjalettuja”, kuten päiväkirjaani kirjoitin kun en ollut ennen muurikkaletuista kuullutkaan. Siellä uitiin ja saunottiin rannassa, siellä oli kummitätinin “kanifarmi”, josta minunkin toinen pupuni oli kotoisin ja mitä nyt kaikkea.

Tytöt viipottivat lounaan jälkeen yläkertaan, missä viihtyivätkin auringonpaisteesta huolimatta hyvän osan päivää. Ja kun viimein tulivat pihalle, minne me muut oltiin jo siirrytty, menivät autoon istumaan kännyköineen. Go figure. Tosikoinen katosi jossain vaiheessa takaisin sisälle, mies ja kummitätini lähtivät käväisemään kaupassa ja minä jäin ulos koirien ja skype-puhelua puhuneen keskimmäisen kanssa. “Te haluisitte syliin kumpikin vai mitä?” sanoin koirille. “How do you know that?” sanoi keskimmäinen puhelimeen. “No koska ne norkoo tossa tolleen,” vastasin, piruuttani, ja sain osakseni mulkaisun. “I just had to do that!” huudahdin. “Talk about an evil step-mother,” nauroin.

Tosikoinen piipahti ulkona sen verran, että kysymässä millon me mennään seuraavan kerran meidän landelle. Puhui puhelimessa uuden kaverinsa kanssa, landenaapurista.

Mies ja kummitäti palasivat kaupasta, mies lähti saunaa lämmittämään. Tai ainakin yrittämään. Onhan hän lämmittänyt saunan jos toisenkin tässä Suomi-vuosiensa aikana – it’s not exactly rocket science is it? – mutta nyt oli tähdet väärässä asennossa tai jotain. “Tämä on tähdetön ravintola päivisin, mutta iltaisin tästä tulee All Stars -paikka,” sanoi kummitätini ihastuttavalla omintakeisella huumorillaan lounaspöydässä (kun lasketaan yhteen isäni, äitini ja kummitätini erilaiset omintakeiset kukin omalla tavallaan erikoiset huumorintajut, onko mikään ihme, että omani on niin outo?). Ensimmäiseksi mies soitti saunalta, ettei löytänyt saunapuita. Alkoi hakata pöllejä haloiksi, mutta eihän ne mihinkään syttyneet, tuoreet halot.

Kummitätini ja tosikoinen piipahtivat saunalla. Ei, kiuas ei vain ottanut syttyäkseen. Lopulta menin sinne minäkin, kummitätini jutteli miehensä kanssa ja tiesi neuvoa, että saunapuut olivat venevajassa sateelta suojassa. Aitokiukaan hormiluukkuakaan en olisi osannut ilman apua hogata avata. Sain viimein kiukaaseen tulen. Sen sijaan vesipadan alle ei edes kolme partiotyttöä (kolmelta eri sukupolvelta!) saanut tulta syttymään. Hämmentävää. Sähkösauna sentään siinä lämpeni ja makkarat kiuaspannulla. Keskimmäinenkin oli löytänyt tiensä saunalle koirien kanssa ja istuskeltiin ja loikoiltiin “pukuhuoneessa” kaikki, odotellen saunan mahdollista lämpiämistä.

“Go get your towels NOW so you don’t need to run to the car stark naked from the sauna,” sanoi mies tytöille varmaan kahdeksan kertaa, kun eihän ne kuunnelleet vaan säätivät jotain omiaan. Kuulivat siis, mutteivät kuunnelleet. Keskimmäinen lopulta laittoi kännykästään soimaan *jotain* johon yksissä tuumin tanssivat jotain suunnilleen tiputanssin ja makarenan sekoitusta. Hakivat lopulta pyyhkeensä ja menivät sähkösaunaan, joka ainakin oli lämmin. Minä jatkoin yhä aitokiukaan lämmittämistä savusaunassa, vaikka tuntuikin, ettei sauna siitä miksikään lämmennyt. Mies torkahti pukuhuoneen sohvalle.

Lopulta päätettiin jättää sitten saunominen väliin, joten menin sulkemaan saunan luukut. Siinä kimpsujani keräillessäni mies käväisi siellä saunassa ja totesi, että no nythän se on kuuma! Googlasin Aitokiukaan ja niinhän se sitten oli, kuten olin uumoillutkin, että se onkin kertalämmitteinen, joka vapauttaa kivien lämmöt vasta kun luukut on suljettu. ENSI kerralla osaan sitten lämmittää sen oikein. Pahus! Mentiin saunaan sitten enivei, niiden tähtien jo alkaessa ilmestyä taivaalle. Tytöt kuuntelivat musaa pukkarissa meidän saunoessa. Minä heitin järveen talvisaappaat, en selviytynyt kylmään veteen polvia syvemmälle. Tosikoinen urheasti kävi vedessä kokonaan. Kuten edellisellä viikolla meidän landellakin.

Kello lähenteli yhtä, kun hipsittiin rannasta takaisin talolle, missä kummitätini yhä oli hereillä. Istuttiin keittiön pöydän ääreen syömään yöpalaksi rommikakkua. Tuhottiinkin melkein koko kakku, siinä viiteen pekkaan, ennen nukkumaanmenoa. Tyttäret nukkuivat jälleen yläkerrassa siskonpedissä, minä ja mies alhaalla kellarissa – siinä räsypokkahuoneessa – koirien kanssa. Ja nukuttiinkin melkein puolille päivin. Tytöt herättelin yhden aikaan. Istuttiin jälleen keittiön pöydän ääressä aamupalasta brunssin kautta lounaaseen (tai miksikä niitä aterioita ikinä haluaakaan kutsua); oli talo sitten kuinka suuri tahansa, on keittiö sen sydän.

WP_20150726_005

Neljän pintaan lähdettiin ajelemaan takaisin himaan, sateessa. Koko päivän oli satanut, mutta olihan sentään eilen kaunista ja aurinkoista, jopa kesäisen lämmintä! Helsingissä paistoi aurinko, ainakin osittain. Olipa kiva viikonloppu landella kummitädin ja jo melko dementoituneen isänsä seurassa. Oli mukavaa, että “isoisäkin” viihtyi meidän seurassa, vaikkei tainnut ihan samaa keskustelua meidän kanssa käydäkään :)