Äitienpäivä

Heräiltiin Äitienpäivään. Kotona vain minä, mies ja karvalapset. Mietiskelin, minkä verran se minua haittasi. Vähän, muttei kamalasti. Olisihan se kiva jos pitkästä aikaa tytöt olisivat luonani Äitienpäivänä, mutta laittaisivatko enää aamupalaa kuitenkaan? Eihän ne enää tee korttejakaan – esikoiselta tosin sain ihanan Instakuvan :) – saati lahjoja tai keräile valkovuokkoja tai… Tosikoinen tuossa viikolla kysyi saman minkä esikoinen pari vuotta sitten jo: “Haittaako ettei mulla ole sulle mitään äitienpäiväksi?” Sai saman vastauksen kuin esikoinen silloin. Ei haittaa. Äitienpäivä on oikeasti arjen jutuissa, yhdessäolossa, läpi vuoden.

Eilisen vapaapäivän – käytiin illalla saunassa ja päivällä leffassa katsomassa Big Game ja nyt vaan odotan että slipsumiin ilmestyy lausahdus “You’ve got to cock it, motherfucker” ja että suomalaiset elokuvantekijät alkais enemmänkin tehdä leffoja enkuksi jolloin minäkin voisin niitä katsoa, kun ei joka repliikissä ole sitä perkelettä – jälkeen oli aika tehdä taas hommia himassa ja ennen muuta pihalla. Ihan ensimmäiseksi, koirien aamulenkin ja fritatta-aamupalan jälkeen, tartuin ruohonleikkuriin.

Miehen käsi ei vielä kestä sellaista tärryytystä, joten ruohonleikkaus on varmaan koko kesän meidän muiden harteilla. Ei se mitään, se oli vallan mainiota hyötyliikuntaa, vaikkei moottorileikkurin työntäminen olekaan läheskään niin rankkaa kuin sellaisen hyrrän. Ei manuaalivehkeellä erkkikään tätä meidän pihaa jaksaisikaan leikata. Parin tankillisen kokoinen piha, yksi harvoista viimeisistä isoista pihoista näillä nurkilla. Leikkasin nurtsin ja kävin kesannolle jätetyn alueen kimppuun kuin ruohonleikkuri olisi ollut hungry hippo, tiedättehän sen pelin.Nyt on fiini piha!

Sillä välin mies alkoi karsia omenapuusta kuolleita oksia, joten kun olin saanut nurmikonleikkuun tehtyä, aloin pätkiä oksia pieniksi sahalla ja ilman, ja niputin ne narulla. Tuli mieleen Tytti, Tetti ja Tyllerö -kirja, jossa on risuja kantava eukko metsässä. Raivasin vähän kukkapenkistä viime vuoden kuivaa pois ja istutin muutaman ensimmäisen auringonkukan maahan. Muu maahan menevä saa vielä odottaa – aloitin kasvimaan raivaamista, mutta vaikka harasin siitä kuivaa heinää parin hevosen viikon tarpeiksi, näyttää se yhä siltä kuin siihen ei olisi koskettukaan! Joku maankääntölaite tarvitaan (en minä sen nimeä muista).

Mies lähti hakemaan lautoja joltakulta, joka sellaisista oli hankkiutumassa eroon ja minä jäin pihalle paistattelemaan päivää auringosta nautiskelevien koirien kanssa. Koirat kieriskelivät vastaleikatulla nurmella ja pureksivat omenapuun oksia, joita maasta löysivät. Minä vapautin varpaani ja olin vähän aikaa paljain jaloin. Niin kauan kuin aurinko vielä helli. Sitten vyöryivät pilvet ja tuli vilu. Puin puseroa päälle ja sukat ja kengät jalkaan ja aloin tehdä vartaita siinä pihalla. Katselin taivasta ja mietin keritäänkö niitä grillatakaan ennen sadetta.

En saanut vartaita loppuun asti edes, kun oli pakko mennä sisälle. Itselläni oli näpit kohmeessa, koiratkin tulivat viereen värisemään. Mies kuitenkin urhoollisesti grillasi palattuaan, sillä välin kun minä hain esikoisen meille. Olin jo ihan valmis kuukahtamaan lepoasentoon, kun olin saanut grilliherkut rinnan alle, mutta vielä tsempattiin ja asennettiin viimeiset keittiön välitilalevyt ja tiskipöydän yläpuolelle valot. Kannatti tsempata!

PhototasticCollage-2015-05-10-22-32-01

Vasta kahdeksan jälkeen päästiin syömään Äitienpäiväkakkua. Cappucino-moussekakku, kaupan pakaste. Kaikkea ei voi ehtiä ;) Sanoin miehelle päivällä, ettei tämä ole ihan sitä tavanomaista Äitienpäivän viettoa. Mies vastasi, etten minä olekaan ihan tavanomainen äiti. Muistin silloin, etten ollut vielä soittanut ei niin tavanomaiselle isoäidilleni, joka 90 vuoden arvokkaassa iässä niinikään on viettänyt Äitienpäivää puutarhahommissa. Soitin.

Äitiäni oli tänään ikävä. Vuosi sitten Äitienpäivänä puhuin äitini kanssa viimeisen kerran. Tänään on olleet tunteet kovin pinnassa ja kyyneleet herkässä, kaiken puuhan ja auringonpaisteen keskellä. Esikoinen kirjoitti Instagram-kuvaan, Äitienpäivä-korttiini, että maailma muuttuu, mutta äiti on aina äiti. Näin on tyttöseni. Äiti on aina äiti, vaikka olisit kuinka vanha itse. Ja kun äitiä ei ole, on ikävä. Äiti vierailee paljon unissani tosin. Jollain tapaa kai äiti on aina läsnä.

momsday