Valo taittuu syksyyn

Aurinkoinen mutta viileä aamu. Huolimatta viime päivien sateista, tänään tunnen ensi kerran syksyn läheistymisen. Löytääkseni jotain hyvääkin kesän ja lämmön loppumisesta, kuulaat aurinkoiset syyspäivät, ruskan ollessa kukkeimmillaan, ovat kyllä aikamoisen kauniita :)

Näin kirjoittelin tänä aamuna Facebookiin. Niin kesäihminen kuin olenkin, vuodenaikojen vaihtelut ovat minusta mielenkiintoisia. Voisin elää ilman niitä, helposti, mutta koska elän Suomessa, missä neljä vuodenaikaa toistaan seuraa, en niiltä voi välttyä.

On mielenkiintoista tunnistaa vuodenajan vaihtumisen ensi merkit. Valon erilainen taittuminen. Ilman erilainen tuoksu. Luonnon erilainen tunnelma.

Raadollisesti voisi sanoa kevään ensi merkin olevan vuotava nenä. Keski-Euroopasta kantautuu siitepölyä meille maan vielä ollen jäässä täällä. Muttei puhuta siitä nyt kuitenkaan, vaikka kevät minullekin pahimpina vuosina tarkoittaa parin kuukauden yhtäjaksoista Histec-kuuria. Puhutaan luonnosta, tuoksuista, valosta.

Keväällä tuoksuu multa (ja paikoin haisee koirankakka, mutta nykyisin vähemmän kuin ennen ihmisten alettua kerätä kakat maasta), märkä maa lumien sulaessa. Aurinko alkaa lämmittää, valo on kirkas ja valkoinen. Mustarastaat, talitinttien laulu, ja viimein koivujen hiirenkorvat. Koivujen hiirenkorvien myötä omatkin soluni heräävät talvihorteestaan. Kevään tärkein päivä. Lupaus kesästä.

Kevään ja kesän väliin jää epävuodenaika aivan kuten kesän ja syksyn, ja syksyn ja talvenkin väliin. Kesäkuu on epävuodenaika. Se ei enää ole kevättä, muttei oikein vielä kesääkään. Kesä alkaa noin Juhannuksesta, useimmiten vasta heinäkuun alusta (silloin kuin yleensäkin alkaa, ainahan se ei minun mielestäni tule Suomeen ollenkaan). Kesä on, kun yölläkin on lämmin ja päivällä mennään yli 25 asteen. Kesä on, kun minäkään en palele.

Kesällä valo on päivällä lämmin, kellertävä. Ilmassa leijuu erilaisten kukkien ja puiden tuoksua. Kesäsadekaan ei palella. Kesäsateen jälkeinen tuoksu on huumaava.

Kesän taittuessa syksyyn, jossain tässä elokuun puolivälissä, tulee se ensimmäinen päivä, sellainen kuin tänään on. Elokuu voi olla sateinen ja kylmä, mutta kesän kääntyessä syksyyn, ilmaan tulee uusi tuoksu. Valo taittuu taas kuulaaksi. Auringon lämmittäessäkin ilma on vilpoinen. Sen jälkeen voi olla vielä montakin kesäisen lämmintä päivää tai syksyisen viileää sadepäivää, kunnes joskus syyskuussa ruska ja ensimmäinen aamuhuurre ilmoittavat syksyn saapuneen.

Tänään oli tuo ensimmäinen kuulaan tuntuinen aamu. Kesä on mennyt, tuuli on kääntynyt syksyä kohti. Luonto on vielä vihreä, mutta nenässä tuntuui syksyn tuoksu, ilmassa oli syksyn kirpeys, valo on syksyn kuulas, jopa vielä auringon lämmittäessä ilman loppukesän lämpimäksi. Silmien eteen ilmestyy mielikuvia farkuista, nahkatakista, kaulahuivista, saappaista. Kohta on niiden aika.

Marraskuu on syksyn ja talven välinen epävuodenaika. Pimeä, kylmä, märkä. Talven kylmät, saappaiden alla narskuva lumi, valkoinen valo hangilla. Ne kaikki ovat vielä edessäpäin. Marraskuu on vuoden ankein kuukausi. Silloin ei auta kuin lohduttautua niillä kynttilöillä ja punaviinilla.

Siihen on onneksi vielä matkaa. Väliin jää monta vielä kesäisen lämmintä loppukesän päivää ja monta kaunista syyspäivää, joina lähteä ulkoilemaan ruskaiseen metsään (kunhan Timmyn etutassu tuosta paranee; tänäänkin olisi kiva lähteä vaikka Luutasuolle, muttei tuota viime viikolla tassunsa satutannutta poitsua vielä voi viedä metsään) valokuvaamaan.