Talvitamineissa

Taas se aika vuodesta. Kelloja siirretään, päivät lyhenee, on pimeää ja kylmää. Kohta tulee lunta – paitsi jos sattuu viime talven kaltainen talvi ja lumi tulee vasta tammikuussa. Tuuli viuhaa niin, että paiskasi auki huonosti suljetun keittiön ikkunan. Purot ja lammikot on jäässä, golfkentän lammikotkin riitteessä, ja eilen sateli jotain lumentapaista, jäähippua tai jotain, mikä tosin ei kauan maassa pysynyt.

Viime viikolla jo annoin periksi kylmälle ja kaivoin untsini kesäteloilta. Tällä viikolla etsin käyttöön talvipopotkin. Timmylle saatiin villuri ja vuorattu sademantteli pari viikkoa sitten, ihan kreivin aikaan. Nyt niille on jo käyttöä. Tyttöjen kanssa on tehty jokasyksyinen takki-, pipo-, talvikenkä- ja lapasinventaario. Melkein ei tarvita uutta talvikampetta, mutta vain melkein. Yhdet lapaset jo esikoiselle ostin pieneksi jääneiden tilalle. Tosikoinen omansa jo hukkasi, joten peri sitten ne siskolta pieneksi jääneet.

Eilen kävin vaihdattamassa autoonkin talvirenkaat alle. Niitä kitkojen hyviä puolia, että ne voi huoletta vaihtaa vähän etunojassa syksyllä ja takanojassa keväällä. Kotoa lähtiessä ei ollut vielä liukasta, mutta tullessa oli. Aika hyvin ajoitettu renkaidenvaihto, kun maanantaina sitä ajankohtaa arvoin tapeltuani ensin itseni sisään Euromasterin verkkopalveluun. Salasanan reset ja silleen. Joka kerta, sillä vanha ei ikinä toimi.

Varusteet kunnossa ei pitäisi tuleman kylmä eikä liukas. Ilma on tänään ollut taas rutikuiva. Sen luulisi vähentävän kylmäntuntua, mutta jotenkin tämä syksyn kylmä tuntuu paljon talven kylmää kylmemmältä. Eilen iltasella untsissani hytistessäni pohdin, miten ihmeessä selviän taas talvesta, kun jo nyt palelen näin. Aina siitä jotenkin selviää.

Tuleva talvi masentaa silti jo valmiiksi. ilman kuivuuden myötä hiukseni ovat yhtä masentuneet kuin minäkin. Kirkasvalolamppu makkarin nurkassa jeesaa aamuja, mutta aivan kuten epäilinkin, ei edes jokapäivänen kirkasvaloannos poista auringon ja lämpimän kaipuuta sen enempää kuin tunnettani siitä, miten taas kehoni vaipuu talvihorrokseen. Voisinpa minä vaipua sinne sen kanssa.

Tänä aamuna en edes heränny tuohon valoon, sillä lähtöni oli aikainen. Siihen aikaan kun valo naksahti päälle, olin minä jo matkalla kohti Myllykukkoa, mistä kyytiini hyppäsi pari kollegaa ja matka jatkui Tampereelle. Olin herännyt puoli seiskalta, suhrannut meikit naamaani, laittanut cappucinon termosmukiin, joka tiskauksesta huolimatta haisi vielä vähän Finrexiniltä, jota olin ottanut mukissa mukaani Kotkan ajoon toissaviikolla. Niinpä cappucinoni sai vienon mustaherukkaisen sivumaun.

Siihen kellonlyömään, kun kirkasvalolamppu kotosalla naksahti päälle, soi kännykkäni autossa. Black Eyed Peas pauhasi auton sound systemistä, ja kännykkä näytti että kollega soittaa. Odotin ohikiitävän tovin, että auton bluetooth nappaisi puhelun, mutta häkellyksekseni se ei sitä tehnyt. Huidoin kännykän näytöltä linjan auki ja haroin toisella kädellä ratin napeista musiikkia pienemmälle. “Tulossa ollaan. 12 minuuttia.” Myöhästyin arvioistani kaksi minuuttia; pahuksen muut autoilijat, aina tiellä (pun intended) ;)

Eilen piipahdin iltapäivästä Porvoossa ja paluumatkalla poikkesin tankkaamaan auton Tampereen ajoa varten. Vihoviimeisintä on joutua tankkaamaan aamulla, kun muutenkin olen aina viime tipassa liikkeellä, epäaamuihminen kun olen. Melkein meinasin tarkistaa renkaista paineetkin, ajoin jo ilmanpainemittarin luo, kun mies soitti. Nousin autosta käydäkseni myymälässä odotellessani, että edelläni mittarille ehtinyt pappa saisi renkaansa hoidettua.

Siinä kun sammutin moottorin, oletin bluetoothinkin katkeavan ja nostin luurin korvalleni. Radion näytössä luki yhä TEL. Käskin miehen odottaa sekan, ja poistuin autosta ajatellen, että kyllä kai se nyt tässä puolen minuutin sisällä katkeaa. Mutten kuullutkaan kännykästä enää mitään. Otin bluetoothin pois päältä kännykästä ja yritin uudelleen. En vieläkään kuullut mitään. Katkaisin puhelun, ja koitin uudestaan. Siinä vaiheessa tajusin pitäneeni kännykkää kuurolla korvallani. Luulisi, että olisin jo oppinut…

Silti perulta siis oli kännykkäni bluetooth poissa päältä ja aivoni joutuivat ylitöihin heti aamusta.

Tampereen keikka ei ollut päivää pitempi, tai ei oikeastaan kestänyt edes ihan kokonaista päivää. Vähän viiden jälkeen, auringon jo laskiessa golfkentän taa, lähdin koirien kanssa pitkästä aikaa pitemmälle lenkille – jotenkin se into kulkea pitkin noita peltojen pientareita hiipuu sitä mukaa kun ilma kylmenee. Nytkin siellä puhalsi tuo hyinen tuuli, jota en kotipihassa ollut huomannutkaan. Onneksi olin varustautunut talvitaminein. Piposta ja lapasista tuuli puhalsi läpi, mutta lenkin loppuvaiheilla ei sekään enää haitannut, kun reippaasti oltiin kävelty liki tunti.

En odota tätäkään talvea minkäänlaisella entusiasmilla. Mieluummin pakenisin peiton alle nukkumaan, herättäkää sitten kun on taas kevät. Vaan eipä se auta, itku markkinoilla.