Sukellus lapsuuden ja nuoruuden kirjamaisemiin

Olenko minä kasvamassa johonkin kypsään aikuisikään salakavalasti, kun sain päähäni alkaa lukea Veikko Huovisen elämäkertaa “Muina miehinä”? Eikö nämä muistelmat (joita olen joskus parikymppisenä viimeksi yrittänyt lukea, mm. Eeva Kilpeläisen ja jonkun muunkin elämäkertaa, jotka lahjaksi silloin sain) kuulu sellaiseen kypsään keski-ikään ja vanhuuteen? Niin tai näin, tuon kirjan käteeni hyllystä nappasin, luettuani loppuun viimeisimmän eKirjani.

Veikko Huovinen on isäni ehdoton lempikirjailija. Faijalla oli tapana lukea minulle iltaisin vielä pitkälle kouluikään saakka, aikaan, jolloin osasin itsekin lukea, mutten vielä ollut kirjoihin hurahtanut. Niinä vuosina sain kuulla iltasatupätkissä mm. Seitsemän Veljeksen tarinan (nahkakantisesta vanhasta kuvitetusta kirjasta – olisiko ollut samainen Gallen-Kallelan kuvittama kuin mitä Huovinen muistelee lukeneensa lapsena?) ja Huovisen Hamsterit.

Hamsterit jäivät mieleeni kirjana, jonka aikuisena halusin lukea uudestaan. Huovisen huumori on hyvin samankaltaista kuin isäni ja minun. Olen perinyt faijalta hivenen kuivakan sarkasmiin kallistuvan huumorintajun, mutsini kieroutuneen sijaan. Joku vuosi takaperin annoin faijalle joululahjaksi jonkin elämäkerran – en kuollaksenikaan muista kenen – ja faija sitten vastavuoroisesti seuraavana synttärinäni antoi minulle tuon Huovisen elämäkertateoksen.

En ollenkaan tiedä, mikä minut nyt veti sitä lukemaan – mutsin kuolema ehkä? – mutta eilen illalla sen aloitin, ja täytyy sanoa, että olen viehättynyt. Pidän Huovisen tavasta kertoa. Ehkäpä joskus isäni kuoltua otan huostaani koko hänen Huovis-kokoelmansa (siskoa tuskin kiinnostaa, saa huutaa hep, jos olen väärässä ;) ) ja vietän eläkepäiväni lukien Huovisen tuotannon läpi.

Olen vasta jossain sivun 50 tuntumassa. Mieleni maaginen raja. Jos kirja ei siihen mennessä tempaa mukaansa, jätän lukemisen. Niin on käynyt vain harvoin. Mainittakoon esimerkkeinä Anna Karenina ja Taru sormusten herrasta. Muina miehinä ei niihin kuulu. Näin alkumetreillä Huovinen on kertonut mm. lapsuutensa kirjamaailmasta. Poikien seikkailukirjoja ja mainittu Seitsemän Veljestä.

Muistelu lähetti minutkin muistelemaan. Ensimmäiseksi mieleeni pätkähti vasta vähän aikaa sitten facesta bongaamani “kirjankansi” kirjalle “Tiina saa rollaattorin“. Oi miten rakastinkaan Tiina-kirjoja! Tiinan ja Juhan kaino romanssi, villit seikkailut ja linnikeitto, jolle jouduin kaivamaan merkityksen jostain sanakirjasta tai muusta (mistä se tieto oikein etsittiin silloin ajalla ennen googlea ja wikipediaa? löytyikö muka linni tai linnikeitto jostain tietosanakirjasta?).

Minä en innostunut kirjoista ennen kuin kesällä kolmannen luokan jälkeen. Muistan vielä, kuinka edelliskesänä tokan jälkeen mutsi koitti lahjoa minut lukeman viisi kirjaa kesäloman aikana. Viisi kirjaa jos olisin lukenut, olisin saanut kai peräti 25 markkaa. Viisi per kirja. En lukenut ensimmäistäkään loppuun. Aloitin kirjan Pelastuspartio Bernard ja Bianca, mutta se itse asiassa on yksi niistä harvoista, joita en jaksanut ensimmäistä 50 sivua pitemmälle. En edes sitten kun luin kirjoja ihan liukuhihnalta.

Tuona kesänä kolmannen luokan jälkeen sen sijaan luin kirjoja vaikka kuinka paljon. Ja sen jälkeen koko ajan ja jatkuvasti. Innostuksen taisi aloittaa Astrid Lindgrenin Saariston lapset. Siitä sujuvasti siirryin Ronja ryövärintyttäreen, Mio poikani Mioon, Veljeni Leijonamieleen, Rasmus Pontus ja Höpöön, ja mitä niitä nyt oli. Kalle Lindqvistit – Kalle mestarietsivä jne. – olivat ihan huippuja ja lähtölaukaukseni lasten dekkareihin.

Isältäni periytyi minulle hyllymetreittäin nuorten kirjasarjan ja poikien seikkailusarjan kirjoja. Mutsilta periytyi täydellinen kokoelma Montgomeryä ja Alcottia – Pikkunaisia, Pientä runotyttöä ja Anna-sarja. Luin lähes kaiken, minkä vanhempani olivat hyllyyni laittaneet. Ja kannoin kirjastosta Tiina-kirjoja, Ponitalli-kirjoja, Ravitalli-kirjoja ja Kolmea etsivää, joitain mainitakseni.

Neiti Etsivä kuulosti korviini aivan liian neitimäiseltä, joten niihin en edes koskenut ennen kuin kahdentoista vanhana kaverin mökillä luin yhden kaverini Neiti Etsivä -kirjan. Kaiken oman mukaani ottamani olin lukenut jo loppuun (turha kai mainita, myös kaverini luki paljon – pelattiin korttia ja luettiin, siinä meidän mökkeily :) ). Silloin hurahdin niihin. Hyvä niin, sillä muilta osin olinkin jo melkeinpä lukenut Muncan kirjaston tyhjäksi.

Tuolloin noin kahdentoista vanhana aloitin päiväkirjaani kirjalistan. Listan kaikesta lukemastani. Lista paisui (yllättäen ;) ), ja teippailin sivuja päiväkirjan väliin, kunnes jossain 150 kirjan kohdalla väsähdin. Luin usein kirjan päivässä, parhaina kaksi. Läksytkin tein siinä jossain välissä. Ja kirjoitin päiväkirjaani. Muutama otos kirjalistalta, vielä mainitsemattomia kirjoja, joita en edes muista:

  • Vapaavirta: Ruukin lapset ja kummitus
  • Joutsen: Taivas, mikä sisar!
  • Järvinen: Neljän leijonan seura -sarja
  • Guillot: Villieläinten heimo, Valkoharja
  • Alm: Ponipoppoo -sarja
  • Hellberg: Vaeltava varjo
  • Doley: Sherlock Holmesin seikkailut
  • …ja paljon paljon muuta!

Mitä muuta? Seikkailujen -sarjaa luin paljon, sen sijaan Viisikoiden jatkuva syöminen ärsytti niin paljon, että lukeminen jäi yhteen kirjaan. Christopherin Tripodien aika teki sellaisen vaikutuksen, että olen sen lukenut uudestaan moneen kertaan, aikuisenakin. Baskervillen koira oli aika jännittävä, ja ensimmäinen kosketukseni Sherlock Holmesiin. Adamsin Ruohometsän kansa jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kirja on yhä hyllyssäni, kahdella kielellä. Susan Cooperin Pimeä nousee -sarja oli hieno!

Emily Bronten Humisevan harjunkin näyn lukeneen noina ahmimisaikoinani, samoin muistan Salaisen puutarhan ja Pikku Prinsessan. Ja Setä Pitkäsäären, josta ihastuttava (joskaan ei niin pitkäsäärinen ;) ) Fred Astaire teki aikoinaan tanssi-elokuvankin. Kirja lienee jossain tuolla varastossa muiden Nuorten kirjasarjan suosikkieni joukossa (omat lapset kun eivät koskaan niin vanhoihin kirjoihin ole viitsineet koskeakaan :( ), mutta tuo leffa on DVD-hyllyssäni :)

Kirjalistalta bongasin myös yhden Ollin pakinoista. Niitä innostuin lukemaan silloin kahdentoista vanhana myös. Yliesierikoisapulaisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisupäällikkö. Osaan mustapartaisen miehen titteli-ritirampsun vieläkin ulkoa :D Neljäntoista vanhana yritin opettaa sitä parhaalle kaverilleni, mutten muista oppiko. Taisi jopa oppia, koska muistelen meidän sitten brassanneen sillä muille kavereille, jotka eivät pysyneet perässä ollenkaan. Tai jotain.

Luin siinä vuosien saatossa kaikenlaista myös landelta sekä isoäidin dekkarihyllystä että faijan hyllystä ja Dumas-kokoelmasta (oikeasti isoäitini isän kokoelma alun perin). Kesäklassikot Kommelluksia kartanossa ja S S Taulan Vilkas vuorokausi (piti tsekata nimi faijalta, kun en itse muistanut ;) ), jossa oli teetä Colman’s sinappirasiassa; faijankin lempikirjoja, mistä syystä meillä on yhä landella keittiössä teetä sellaisessa peltisessä Colman’s Mustard -rasiassa.

Kolmentoista vanhana luin himassa mutsin kirjahyllystä Ian Flemingin James Bondeja, Peter O’Donnelin Modesty Blaiseja ja Agatha Christietä. Ja kun mutsin hyllystä loppui siinä vaiheessa mielenkiintoinen lukemisto, kannoin jälleen kirjoja kirjastosta.

Neljäntoista vanhana siirryin lukemaan hengellisiä nuortenkirjoja, kuten Eero Eqvistejä (oi, Oleanterin punainen kukka on yhä yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, ja yhä hyllyssäni!) ja paljon muita, joita en edes muista. Viidentoista-kuudentoista vanhana ne loppuivat kesken, ja siirryin Anni Polvan aikuisten hömppään, Mika Waltariin, Colleen McCullough’hun (Okalinnut <3 Tim <3 ), Leon Urisiin ja muuhun aikuisempaan lukemistoon.