Painonhallintaa

Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa, pitää paino kurissa, saati pudottaa sitä. Maailma on pullollaan erilaisia keinoja, konsteja ja vinkkejä. Enkä minä millään muotoa edes yritä sanoa, että minun tapani oli se oikea tapa kaikille, mutta se on oikea tapa minulle, ja ehkäpä joku saa siitä vinkkejä. Kaksi asiaa kuitenkin painonhallinnasta tiedän faktaksi:

  1. Se on elämäntapamuutos, ei “dieetti”. Lainausmerkeissä siksi, että diet on itseasiassa hyvinkin osa elämäntapaa ja tärkeä palanen painonhallintapalapelissä, mutta ei merkityksessä “laihdutuskuuri”, vaan merkityksessä “ruokavalio”.
  2. Viime kädessä on aina kyse siitä, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Ja siihen vaikuttaa muukin kuin vain yksinkertaiset kalorit, sillä erilaiset ruoka-aineet palavat kehossamme eri tavoilla, ja osa muuttuu rasvaksi toisia herkemmin.

Eikä painonhallinta tarkoita sitäkään, että pitäisi luopua kaikesta hyvästä. Yksi, minkä olen matkani varrella oppinut, on kohtuu. En edes yritä elää ilman suklaata tai karkkeja, mutta sen sijaan että söisin pussillisen tai levyn yhtenä päivänä, minulla on niitä varastossa ja syön palan tai pari päivässä tai parissa. Painonpudotuksessa yllättäen itseasiassa auttaa myös se, että silloin tällöin antaa itselleen luvan syödä mitä vaan niin paljon kuin mieli tekee, “mättöpäivä”. Elimistö ei pääse tippumaan säästöliekille.

Olin ihan ok kunnossa vielä ennen kuin aloin odottaa esikoista. Juuri siinä alkuraskauden kynnyksellä venäytin sulkiksessa nilkkani, makasin kaksi viikkoa sohvalla ja lihoin 3kg. Niin helposti se kävi. Eikä niitä edes laskettu neuvolassa raskauskiloiksi, joten jouduin sokerirasitustestiinkin, sillä nuo 3 kiloa veivät painoindeksini niukin naukin ylipainon puolelle.

Tosikoista odottaessani minulla oli jo taakkana edelliset raskauskilot, joita en ollut jaksanut edes yrittää pudottaa, joten tosikoisen syntymän jälkeen minulla olikin jo melkoinen ylimääräinen lasti kannettavanani. 50 vuotta vanhempi isoäitini jaksoi landella ravata rinnettä ylös alas minun huohottaessani pateettisesti. Samoihin aikoihin äidilläni diagnosoitiin tyypin 2 diabetes. Päätin silloin, että jotain on tehtävä, muuten olen samalla tiellä.

Lukaisin silmäilemällä painonvartijoiden pisteytyskirjasen ja aloin tarkkailla lautasellisiani vähän sen mukaan, summittaisesti. Imetin yhä, joten otin silleen varovaisesti, mutta paino alkoikin pudota melkein kilon viikkovauhdilla pelkästään sillä, ja sillä että jätin sen suklaapatukan kauppaan joka kauppakäynnillä. Minulla oli siinä vaiheessa mistä pudottaa. Painoni tippuikin puolessa vuodessa parikymmentä kiloa lopulta.

Olin ihan tyytyväinen, mutta sitten tyssäsi. Ja sitten se kipusi taas varmaan 8kg takaisin aivan liian lyhyessä ajassa, vaikka aloin siinä välissä tanssiakin. Lopullinen elämäntapamuutos tapahtui siinä vaiheessa, nyt jo pian 7 vuotta sitten. Puolivahingossa aloin vähentää hiilihydraatteja ruoka-annoksistani, ja kun paino alkoi samaan aikaan tippua ja turvotus hävisi ja kylläisyyskeskus alkoi toimia normaalilla tavalla, jatkoin sillä linjalla, ja aloin vähän tutkailla hiilihydraattiasioita tarkemmin. Ja lenkkeillä tanssin lisäksi.

Ensimmäisen kerran vähensin/vaihdoin hiilareita ruuassani jo kolmentoista vanhana, tietämättä mitään mistään karppauksista tai hitaista ja nopeista hiilareista, intuitiolla. Jätin pois ruokavaliostani pastan ja lätyt (mutsin kanssa ne olivat osa viikottaista ruokavaliota) ja vaihdoin vaalean leivän lähes kokonaan jälkiuunileipään. Lisäsin energiansaantia maidosta siirtymällä rasvattomasta kevytmaitoon. Karistinkin sillä lapsenpyöreyteni viimeiset rippeet, mutta silloin muutos ei ollut järin pysyvä.

Nyt olen viimeiset melkein seitsemän vuotta syönyt vähähiilihydraattisesti, painottaen hitaita hiilareita nopeiden sijaan. Poissa liki kokonaan ovat vehnä, peruna, pasta, riiisi (sushi-poikkeuksia on silloin tällöin ;) ), porkkana, sokerit, maissitärkkelys, maissisiirappi jne. Meillä tehdään ruoka mahdollisimman puhtaista raaka-aineista, mahdollisimman vähäsokerisesti. Eineksissä ja valmiskastikkeissa ym. on uskomaton määrä piilosokereita.

Sen sijaan syön lihan, kanan, kalan kanssa kaikenlaista vihreää ja vähän muunkin väristä kasvista. Erilaisia papuja, parsakaalia, ruusukaalia, pinaattia, salaatteja. Ja toki niitä hedelmiksi luokiteltavia paprikaa, tomaattia, kurkkua. Hedelmiä vähemmän, mutta joskus granaattiomenaa, viininrypäleitä, satsumoita tai veriappelsiineja. En ole koskaan ollut banaani- enkä omenaihminen. Sen sijaan olen yhä ruisleipäihminen, mutten todellakaan syö leipää ruokasuositusten mukaisia määriä.

En edes aloita tässä niistä ruokasuosituksista ja mielipiteistäni kolesteroleista ja vähärasvaisista tuotteista. Eikun aloitanpas. Juuri sen verran, että fakta on, ettei rasva sellaisenaan siirry kehoon rasvana. Ihminen tarvitsee erilaisia rasvoja, ja itse käytän voita ja oliiviöljyä. Siitä mikä on terveellistä ja mikä ei, voitaisiin varmaan vääntää kättä hamaan tulevaisuuteen, joten en edes aloita.

Niin taikka näin, olen löytänyt itselleni sopivan ruokavalion. Sen, jolla saan tarvitsemani määrän energiaa päivässä, ja joka lukemani ja lukemastani muodostamieni mielipiteiden mukaan on terveellistä, ja jolla painoni pysyy kurissa. Ja lisäksi liikun kohtalaisesti. Liikuin ennen enemmänkin, monta tanssituntia viikossa ja kiipeilyä ja ratsastusta ja… Nyt se on lähinnä hyötyliikuntaa – kotona portaita ja lenkkejä koiran kanssa, ja ennen ilman koiraa – ja kesällä luontoretkiä ja pyöräilyä, ja tietenkin viikottaiset tanssituntini.

Vaikken himo-urheile, enkä käy kuntosalilla, elän arjessa liikunnallisesti varsin aktiivisesti. Sen kuitenkin myönnän, että juuri nyt lantiolla on muutama kilo enemmän kuin ehkä haluaisin. Muutama kilo enemmän kuin vielä vuosi sitten. Jossain kohti jotain tapahtui, ja jotta ne kilot taas karsiutuisi, pitäisi motivoitua ottamaan vähän tiukempi ote vähäksi aikaa. Mutta koska vaatteet kuitenkin mahtuvat ihan hyvin päälle, on tämäkin status quo ihan ok.

Vaatteista puheen ollen. Huomisen vaatekriisi: mitä päälle, kun duunissa otetaan uudet viralliset kuvat?