Pahuksen portaat

Kai se on uskottava, ettei akustikusneurinoomallani ole sittenkään mitään tekemistä sen kanssa, että minä kaatuilen portaissa. Tai siis, voi ollakin, mutta kyllä kai tässä silti täytyy ihan itse ottaa siitä vastuu, ja todeta, että minä en vaan opi. Siis tulemaan portaita alas nätisti kävellen. Hypähtelen, pompahtelen ja juoksen. Ja liukastun tai astun harhaan. Vielä on pää säilynyt ehjänä, ja kodin toisten portaiden alapäässä seisova vitriini, mutta kop kop vaan.

Minähän en voi tietää, kuinka paljon olisi kaatuillut portaissa, jos olisin asunut monikerroksisessa kodissa pitempään. As it goes, olen asunut kahdessa kerroksessa kerran viiden kuukauden ajan (enkä muuten kaatuillut, mutta portaissa olikin kokolattiamatto) ja nyt pian kaksi vuotta tässä kolmessa kerroksessa. Täällä asuessa olen tasaisin väliajoin tullut portaita alas jotenkin kummallisesti.

Hmm. Jostain juuri tupsahti mieleeni meidän jyrkät portaat landella, ja miten tulin ne alas selkä edellä volttia heittäen ollessani joku pari-kolme-vuotias. En siis muista sitä suinkaan itse, mutta mutsi oli siitä niin järkyttynyt, että kuulin siitä liki joka kerta kun oltiin landella hamaan teini-ikään saakka.

Viitisen kuukautta tässä keväällä jaksoin olla varovainen. Siis leikkauksesta asti. Alkuun supervarovainen, sitten enää vähän. Ja sitten kait en taas oikeasti enää ollenkaan. Sillä olen minä mielestäni luiskahdellut niissä taas viime viikkoina, jos kohta en yhtä kohtalokkaasti kuin monesti ennen. Tai tänään.

Olin mennyt alakertaan, oli tulosa ylös, kun puolimatkassa muistin unohtaneeni sen miksi alunperin olin alakertaan mennyt. Käännähdin räväkkään tapaani palatakseni sitä hakemaan, ja seuraavaksi löysin itseni matolta julmettu kipu oikeassa nilkassa. Astuin kai sitten huonosti. Sama nilkka kuin mikä meni sulkiksessa liki 15 vuotta sitten. Nivelsiteet valmiiksi vähän löysät, vaikka tanssi onkin vuosien saatossa kuntouttanut sitä todella hyvin.

Huusin, ähkin ja kirosin silleen siivosti; kaikki lapset on kotona ;) Tytöt juoksivat katsomaan, mitä äipälle tällä kertaa oli tapahtunut. Yritin selittää kivun lomasta, ja kammeta itseäni ylös. Konttasin vähän matkaa, nousin penkille istumaan, ja nousin seisomaan ja kokeilin varovasti asettaa vähän painoa jalalle, Onnistumisen tasosta päätellen ei se ainakaan murtunut ole. Vääntynyt, ja varmaan vähän venähtänyt. Pyysin tyttöjä tuomaan kylmäpakkauksen pakastimesta ja sidoin sen nilkan ympärille.

Kun vielä muutama viikko sitten nilkkansa vääntänyt tosikoinen toi minulle nilkkatukeni, sain jalkani paketoitua. Nilkkatuki paikallaan, kylmäpakkaus niin kauan kuin on kylmä (tai varpaat uhkaavat pudota) ja jatkuvaa jalan asennon vaihtoa. Särkee, mutten vielä halua särkylääkettä, jotta tiedän mihin suuntaan kipu kääntyy ja osaan reagoida, jos alkaa särkeä pahemmin.

Hohhoijaa. Lepoa jalalle, ja onneksi ei tällä viikolla ole mitään asiakaskäyntejä duunissa, joten voin maata sohvalla töitä tekemässä. Opinkohan ikinä?