Muutosta muuttoon

Bongasin joskus netistä sellaisen palvelun, johon laitetaan kaikki osoitteet, joissa olet elämäsi aikana asunut ja se laskee muuttojen ja muutettujen kilometrien kokonaismäärän. En muista, missä silloin asuin, enkä edes ole varma oliko muuttoja silloin 11 vai 7, muutetut kilometrit olivat jotain 110km luokkaa, eli en minä kovin kauas ole koskaan päätynyt. No, en olekaan. Tässä jälleen yhden muuton kynnyksellä olen miettinyt muuttojani taaksepäin. Tuntuu, että aina sataa kun muutan. Sadetta on luvattu ensi viikonlopuksikin, meidän muuttoviikonlopuksi. Ei se tietenkään pidä paikkaansa, varmaan se menee fifty-fifty.

Muutto 1: Pasila-Munkkiniemi (minun osaltani vajaan kolmen vuoden asumisen jälkeen)

Äitini ja isäni asuivat Pasilan betoniviidakossa minun syntyessäni. Olin vaille kolmen, kun sieltä muutettiin Munkkiniemeen, ensimmäiseen Muncan osoitteeseeni. En minä siitä muutosta paljon mitään muista, mutta sen kylläkin, että tuota uutta kotia kovasti rempattiin ja jossain vaiheessa kun siellä käytiin, oli lattia revitty kokonaan auki.

Muutto 2: Munkkiniemi-Munkkiniemi (viiden vuoden jälkeen)

Pikkusiskoni syntyi asuessamme tuossa Muncan kodissa. Olin vaille kahdeksan, kun muutettiin kevättalvella kivenheiton päähän, samaan taloon, missä silloinen paras kaverini asui. Minusta oli ihan huippua päästä asumaan samaan taloon – samaan rappuun jopa! – kuin paras kaverini. Miksipäs ei olisi ollut? Siskoni oli muuton aikaan kahden. Oli meillä kai ihan virallinenkin muuttokuorma, mutta muistan, kuinka mutsin kanssa roudattiin rattaiden päällä mm. astialaatikoita uuteen kotiin ennen varsinaista muuttoa. Miksi? En tiedä.

Muutto 3: Munkkiniemi-Munkkiniemi (vähän reilun viiden vuoden jälkeen)

Elo tuossa toisessa Muncan kodissa päättyi vanhempieni eroon ollessani kolmentoista. Oli kuuma kesäkuu. Eromuutto on aina vähän sotkuinen, kun tavaroita jaetaan ja milloin mitäkin. Me oltiin kai siskon kanssa landella varsinaiseen muuttoaikaan – mutsin uutta kotia, johon mekin oltiin muuttamassa, myös rempattiin ja mutsi hankki suunnilleen kaikki huonekalut uusiksi silloin – mutta on siitä ihan kuvakin, kun ollaan vintillä tyhjentämässä vinttikomeroa.

Muutto 4: Munkkiniemi-Kontula (noin kuuden vuoden jälkeen)

Muutin 19-vuotiaana “omilleni”, tai kuten entisaikaan olisi sanottu, miehelään. Menin silloin eksäni kanssa naimisiin. Mies oli muuttanut tulevaan yhteiseen asuntoomme jo keväällä, ja ostettiin huonekalut ja verhot sun muut yhdessä. Pikkuhiljaa pitkin kevättä ja kesää hilattiin minun kamojani uuteen kotiini. Ei minulla muuten niin paljon olisi ollut, mutta oli kirjoja ja “kapioarkullinen” astioita sun muuta vaatteitteni lisäksi. Viikko ennen häitä nukuin retkisängyllä äitini olohuoneessa miettien, että olin muukalainen äitini kodissa ;)

Muutto 5: Kontula-Puotila (noin kuuden vuoden jälkeen)

Ostettiin eka oma lasteni isän kanssa odottaessani esikoista. Kolmio Puotilaan rakenteilla olleesta kerrostalosta. Muutettiin helmikuussa, kai ihan ok säässä, vähän henkilöautolla, vähän pakettiautolla. Uusittiin silloin sohvakalustomme, mutta muistelen sen tulleen kyllä jo vanhaan kotiimme eikä suoraan uuteen. Muistan, kuinka anoppini ja joku kaverini oli kauhuissaan siitä, että olin pikkutikkailla kurkotellut verhoja ikkunoihin, vaikka olin raskaana! Molemmat tyttäret syntyivät asuessamme tuolla Puotilan kodissa. Viihdyin Puotilassa erinomaisesti!

Muutto 6: Puotila-Klaukkala (viiden ja puolen vuoden jälkeen)

Tosikoisen ollessa vaille kahden alettiin miettiä muuttoa isompaan. Mies haikaili rivariin, ja lopulta päädyttiin ostamaan Klaukkalasta silloin rakenteilla ollut rivari-neliö. Talon piti valmistua heinäkuun loppuun mennessä, joten suunnittelimme muuttoa siihen. Hain lapsille päivähoitopaikkaa Klaukkalasta elokuun alusta lähtien. Kesällä alkoi näyttää siltä, ettei rivari ihan valmistuisi määräaikaan mennessä, joten kyselimme moneen otteeseen rakentajalta, valmistuuko talo varmasti, vai pitäisikö meidän muuttaa suunnitelmiamme – entinen asuntokin oli jo myyty ja piti tietää, pitäisikö uuden asukkaan kanssa alkaa neuvotella. Juujuu, valmistuu silloin kun on luvattu, meille sanottiin. Viikko ennen aiottua muuttopäivää tuli ilmoitus: “no, ette te nyt vielä viikon päästä voi muuttaa.” Tiukan väännön jälkeen saatiin sovittua, että vietiin meidän kamat uuteen taloon muuttopäivänä – laatikot ja huonekalut pinoon keskelle huoneita – ja siitä viikon päästä saatiin itsekin muuttaa sisään (asuttiin siinä viikko isoäitini kodissa; onneksi olin vielä lomalla). Päästyämme vihdoin muuttamaan rivariin, asuimme pari kuukautta remontin keskellä, työmiesten tullessa ja mennessä kodissamme miten sattuu. Kokemus se oli sekin.

Muutto 7: Klaukkala-Klaukkala (kahden ja puolen vuoden jälkeen)

Ex-mieheni silloin rivarissa asuessamme alkoi sinnikkäästi kulkea kohti pitkäaikaisen haaveensa toteuttamista: oman talon rakentamista. Panin hanttiin aikani, mutta lopulta mies sai minut innostumaan ajatuksesta – siis oman talon ajatuksesta, ei siitä rakentamisesta. Ostettiin tontti, ja mies alkoi rakentaa. Olisin halunnut rakennuttaa, mutta eihän se ole itse rakennettu, jos ei ole itse rakentanut. Ja kalliimpaakin se olisi ollut, rahallisesti. Hieno ajatuksemme oli asua siinä silloisessa asunnossa, kunnes päästiin muuttamaan uuteen taloon, mutta rakentamisen realiteetit iskivät pian silmille, ja totesimme, että pakko oli vapauttaa rahat vanhasta ja muuttaa väliaikaisesti vuokralle. Muutetttiin vuokralle rivariin, mutta mukaan lähti vain noin kolmannes tavaroista. Kaikki, mikä voitiin, varastoitiin uuden talon autotalliin. Päivä oli lumipyryinen. Esikoinen oli kipeenä poissa koulusta ja autteli hoitamalla kuorma-auton lastaus-hissin toimintaa. Anoppi hoiti loppusiivouksen.

Muutto 8: Klaukkala-Munkkivuori/Klaukkala (5kk jälkeen)

Tai miten tuon nyt ottaa. Omaisuus muutti uuteen vieläkin vaiheessa olleeseen taloomme, pakolliset tarpeet ja me itse jälleen isoäitini kotiin Munkkivuoreen kuukaudeksi, kesälomani ajaksi.En muista tuosta muutosta mitään muuta kuin sen, miten kuuntelin rokkia ja siiderin voimin pakkasin väliaikaista kotiamme. Koitin lukea muutosta blogistani; jotain olen siitä kirjoitellut, mutta aika vähän. Ilmeisesti en juuri itse muuttoon osallistunutkaan, viimeistelin ja siivosin väliaikaista kotia vain. Se oli emotionaalisesti kamalan vaikea muutto. Aviokriisimme kyti ja poltti jo pahasti. …ja sitten muutimme taloon elokuun alussa.

Muutto 9: Klaukkala-Munkkivuori, osittaismuutto (puolentoista vuoden jälkeen)

Ero oli jo pääteetty, mutten lasten vuoksi voinut muuttaa kokonaan pois talostamme. Ei sillä, ei minulla vielä ollut kunnollista omaa kotiakaan, johon muuttaa. Muutin puolittain, joka toiseksi viikoksi, Munkkivuoreen isäni pitkälti kalustettuun asuntoon, jossa isäni ei enää asunut, ja jossa siskoni oli asunut eronsa jälkeen, ja jossa isäni vaimon poika oli juuri tyttöystävänsä kanssa majaillut.

Muutto 10: Klaukkala-Pakkala (vajaan kahden vuoden jälkeen/kolmen kuukauden jälkeen)

Lapset saivat tokarit kouraan ja läksivät serkkujen kanssa mökille. Me pakattiin tavarat isoon kuorma-autoon, miehen tavarat perälle, minun framille. Muuttoa ennen oli käyty kamoja läpi ja jätelavallinen roskaa lähtenyt kaatopaikalle. Avioliiton rauniot. Vietiin tavarat uuteen kotiini Pakkalaan. Istuin sohvalleni, avasin punkkupullon, ja kohta jo nukuinkin.

Muutto 11: Pakkala-Paloheinäalue (kahden ja puolen vuoden jälkeen)

Oltiin nykyisen mieheni kanssa seurustelu puolitoista vuotta ja oltiin ihan vakavissamme. Päätettiin lyödä hynttyyt yhteen ja löydettiin kiva omakotitalo vuokralle paikasta, josta kaikilla tytöillä oli kohtuullinen koulumatka ilman koulunvaihtoa. Satoi koko muuttoviikonlopun ajan (tai siltä minusta tuntui, vaikka tuon muuttopostauksen mukaan satoi vain sunnuntaina). Pakkalan-taloni hissi jäi jumiin kesken muuton, eikä saatu vinttikomeroa tyhjennettyä. Tavaraa oli liikaa. Roudattiin hikihatussa koko viikonloppu ja vähän seuraavaakin. Meillä on vieläkin monesta tuplia: mm. kaksi astianpesukonetta ja kaksi kuivuria, kaksi imuria, kaksi silitysrautaa. Varastossa varuiksi ;) Oltiin molemmat miehen kanssa kipeinä muuton jälkeen.

Muutto 12: Paloheinäalue-Paloheinäalue (kahden vuoden jälkeen)

Tässä sitä ollaan. Muuttolaatikoita pakataan taas, valitettavasti. Muuttoon on pakottavat syyt, ei tässä muuten oltaisi näin nopealla aikataululla muuttamassa. Stressaa, stressaa ja stressaa. Mutta minkäs teet. Miehellä on kuulemma hyvä suunnitelma, kyllä kaikki järjestyy. Koitan luottaa siihen. Ennen pitkää tämäkin muutto on enää muisto muiden muuttojen joukossa. Rauhoittuisikohan tämä elämä joskus aloilleen?