Meren kutsu

Myrskyssä vellova meri, hopeisena kiiltelevä levoton pinta, auringonsäteet pilvien lomasta. Suomenlahti ei ole mikään iso ja koboltinsininen kirkas meri, ei edes kovin suolainen. Ei se vedä vertoja Välimerelle, Aigeanmerelle, kauneimmille merille mitä on. Atlanti ja Tyyni valtamerikin jäävät kakkosiksi niihin verrattuina.

Meri se on silti Suomenlahtikin, tai osa merta. Se meri, jota katsellen kasvoin, jossa kävin uimassa, josta virvelöin meriheinää (muun saaliin uupuessa). Se meri, jonka äärelle pyöräilin tai kävelin teinivuosieni ollessa vaikeimmillaan. Se meri, jonka tuuli tuiversi hiuksissani, jonka mieto suola tuntui huulillani istuessani kallionnotkelmassa Muncan rantsussa.

Elämäni kriiseissä, tarvitessani tilaa ajatella, paikan jossa selvitellä ajatuksiani, olen aina hakeutunut meren rantaan – tai järven tai joen, jollei merta ole ollut lähistöllä. Meri rauhoittaa mielen, oli se sitten itse rauhallinen tai myrskyisä. Meri saa minut tuntemaan itseni vapaaksi. Mistäkö? Elämän oravanpyörästä.

En silti ole koskaan päätynyt veneilijäksi. Ihan jo siksi, ettei exäni ollut, eikä nykyinen miehenikään ole veneilijöitä, mutta ei minullakaan mikään suuri hinku merelle ole, ranta riittää vallan hyvin. Aika harvoin siis olen veneellä missään (niitä isoja paatteja ei lasketa). Silloin muutama viikko sitten saarivierailulla veneiltiin saareen ja takaisin, ja pääsinhän sen pikaveneenkin kyytiin!

Eilen oli vähän rauhallisempi veneilyreissu, kun työpoppoolla oltiin purjehtimassa.

Yksi työkavereistani on harrastuksen puitteissa paitsi purjehtija, myös purjehduksen opettaja. Tuossa toissaviikolla, kun vielä oli kuumaa ja hellettä alettiin puhua porukalla, että olisi kiva lähteä vähän purjehtimaan. Työkaveri järjesti riittävän ison veneen, ja eilen – kun kesä jo alkoi kääntyä syksyyn – irrotettiin köydet Lauttasaaren venesatamassa ja ohjattiin vene vesille Tallinnanlaivojen sekaan.

Tuuli oli melkoinen. Säätietojen mukaan 4m/s, mutta työkaverin mukaan todennäköisesti paljon enemmän; Kaivarissa vaijerit kolisivat ja ulisivat, mikä kuulemma tarkoittaa hyvinkin 10m/s tuulta. Nostettiin purjeet vain matkalla Lauttasaaresta Kauppatorille. Myötäinen oli navakka, mentiin parhaimmillaan melkein 8 solmua tunnissa. Kovempaakin olisi päässyt, tiettävästi.

Hieno fiilis! Hieno meri! Hieno Helsinki! Katajnokka, Kauppatori, Kaivari, kauniitahan ne on mereltä(kin). Kaivarista napattin kyytiin vielä yksi työkaveri, joka oli uskollisesti tehnyt työpäivän loppuun saakka asiakkaalla, meidän muiden (toimaria myöten ;) ) livistettyä jo kolmeksi Lauttasaareen. Firman epävirallinen virkistysilta. Meillä on vielä start-up-henkeä jäljellä :)

Kiinnitettiin vene poijuun ja kaivettiin eväät esiin. Salaattia, patonkia ja juomia. Ja sitten moottorilla takaisin Laruun, vastatuuleen. Joskus seitsemän maissa olin taas jo kuivalla maalla ja matkalla kotiin. Ei purrut venekärpänen vieläkään, vaikka reissu hieno olikin.