Lakkoaamun ajatuksia

En minä siis ole lakossa, ehen. Ei ole montakaan lakkoa, jota olisin elämäni aikana tukenut. Lakkoon menevät yleensä ne, joilla jo muutenkin on keskimääräistä paremmat edut, aktiivisen ammattijärjestön vuoksi. Suhtautumiseni niihinkin on kovin kahtiajakoinen. En mene siihen kuitenkaan nyt.

Istun lämpimässä bussissa seistyäni pysäkillä ehkä huisit kaksi minuuttia. Minulla on siis asiat ihan hyvin. Mutta pistää vihaksi niiden puolesta, jotka ovat metron tai ratikoiden varassa, tai bussilinjojen, joita ei ajeta. Ja niiden, joiden lasten päiväkoti on tänään kiinni. Koululaisten, jotka jäävät tänään ilman lämmintä ruokaa (omani tosin syövät normaalisti vain näkkäriä ja salaattia koulussa, joten leipä, juusto ja jogurtti on pelkkää plussaa…).

Palvelualojen lakko on suoranaisesti väärin. Hirveä määrä sivullisia kärsii. Ei minulta riitä niille sympatiaa ja empatiaa. Olen itse ollut työpaikassa, jossa ei noudatettu mitään TESiä, joten tiedän, että jo ihan laki takaa ihan ok työolot ja edut kaikille tässä maassa. Ei minulta tosin heru empatiaa johonkin paperiteollisuuden lakkoonkaan. Ahneuden piikkiin menee sellaiset. Niillä murennetaan meidän yleistä hyvinvointia, oman navan kustannuksella.

Minua on siis turha odottaa tukemaan A-ryhmän anarkistitempausta. Väitän, että minussakin asuu pieni anarkisti, mutta se anarkisti siellä huutaa nyt, että painukaa ihmiset takaisin töihin, jotta muutkin pääsee! Ruuhka kehä-ykköseltä ulottui Tuusulanväylälle saakka, kun kaikki ja niiden veli lähti autolla töihin, pakosta. Onneksi oma bussini kulki; muuten olisi päivän palaveri muuttunut Lync-paltsuksi, mikä ei tällä kertaa ole toivottava käänne.

Istun siis itse bussissa. Meidän keskimmäinen, joka olisi ollut autokyydin varassa tänään, sattuu olemaan kipeänä. Kaksi muuta hurrasivat jogurtti-leipä-juusto-lounaalle samalla entusiasmilla kuin itse aikoinaan kun koulussa oli “box-lunch”-päivä syystä tai toisesta. Söin minäkin lihapiirakan ja jacky-makupalan paljon mieluummin kuin normiruokaa. Ja miehellä on auto käytettävissään. Meidän perheellä siis kaikki hyvin.

Kaikilla ei ihan niin. Palaverini toinen osapuoli tuossa juuri soitteli, että on vähän haasteita päästä tulemaan. Päädyimme kuitenkin siihen, että ehkäpä tallaisessa tilanteessa voi keskustaankin tulla autolla, ehkäpä meidän reilu työnantaja maksaa parkin palaverin ajaksi.

Kiitos vaan JHL. Kasvatatte oman etunne nimissä meidän muiden kustannuksia ja hankaloitatte elämää. Ja päälle vielä A-ryhmä, joka voisi tempauksensa valita vähemmän vasemmistolaisesti, jos minulta kysytään. Olen kovin erilainen idealisti kuin he.

Miehelläni on tapana lasten kiukutellessa sanoa: “I don’t negotiate with terrorists.” Se tismalleen minun mielipiteeni tällaisista lakoista. Vaikken olekaan lakon neuvotteleva tai muukaan osapuoli. Menkää takaisin töihin ja keskittykää elämään!