Tien päällä

Viime työviikon aikana autoni on niellyt kilometrejä noin 1200 kilsan verran, ihan vain parista työmatkasta. Yleisesti ottaen kipurajani omalla autolla ajamisen suhteen on max pari tuntia suuntaansa. Sitä kauemmas hyppään mieluiten lentokoneeseen, sillä minulla on jokin selittämätön dislike juniin. En osaa määritellä mistä se johtuu, mutta vihaan junia. Eikä asiaa auta yhtään, että viimeksi junamatkalla muutama viikko sitten (ja ensimmäistä kertaa vuosiin) iPadini putosi penkkien välistä lattialle ja ruutu meni halki.

Näitä maakuntamatkoja on tälle syksylle jokunen kertynyt, erään koulutusprojektin myötä. Junalla matkasin silloin muutama viikko sitten kotiin Jyväskylästä, jonne en jaksanut ajella, vaan astelin aamulla lentokoneeseen ja palasin päivän päätteeksi junalla, sillä lentokoneella olisin päässyt himaan niin myöhään. Sen jälkeen olen lentänyt Ouluun ja takaisin päiväseltään (enkä muutaman päivän kuluttua edes enää muistanut piipahtaneeni siellä taas vaihteeksi), ja viime viikolla tiistaina oli Kouvola ja torstaina Kuopio.

Mieheni, jolla ei tällä hetkellä ole töitä, lähti mukaani kummallekin noista reissuista. Kuopioon en muuten olisikaan ajanutkaan! Onni oli onnettomuudessa, että Kuopion lentoja katsellessani oli torstain aamulento jo täyteen buukattu, joten olisin joka tapauksessa joutunut lähtemään matkaan edellisenä iltana; olisi jäänyt mahtis road trip tekemättä! Nimittäin kuultuaan minulle vähän extempore Kuopion-reissustani mies se ehdotti, että ajellaan sinne yhdessä.

Arvatenkin meillä oli siis viime viikko lapseton. Paluumatkalla Kouvolasta oltiin jo hyvän matkaa kotia kohti, kun Kotkan kyltit nähdessäni sain päähäni, että mehän voitais mennä illaksi sinne! Käännyttiin siis Kotka-Porvoo-Kouvola-triangelin etelä-sivulle ja ajettiin Loviisan ohi Kotkaan. Mitä hauskinta, että voi tehdä asioita välillä ihan ad hoc!

Käytiin katselemassa maisemia suljetun näköalatornin luona. Ajeltiin rantaan ja todettiin, ettei sillä puolen rantaa ole mitään nähtävää; kundien skeittipuisto ja leikkipuisto vain. Löydettin tiemme ihastuttavalle lampipuistolle venesataman viereen. Ajeltiin keskustassa etsiskelemässä kivaa ruokapaikkaa ja päädyttiin Kotkan aasialaiseen ravintolaan Tai Hingiin, missä ruoka oli taimaallista (ja kiinalaista ;) ), joskin kovin suolaista.

Keskiviikkona kun ajeltiin Kuopioon, aurinko laski takanamme maalaten taivaanrannan oranssiksi. Siihen mennessä kun oltiin perillä hotellissa, oli kello noin kymmene ja ulkona jo ihan pimeää, vaikka oltiin lähdetty kotoa jo viiden aikaan – osaan tarvittaessa saada romppeet kasaan ja itseni ovesta ulos kymmenessä minuutissa, joten kun tulin töistä kotiin noin viideltä, 10 yli oltiin jo pihasta poissa autolla! Kyllähän siinä matkassa kestää, ja pysähdyttiin matkalla syömäänkin.

Oli kyllä ihmeellistä porukkaa taas liikenteessä. Puskurissaroikkujia, jotka suvaitsivat lähteä ohi vasta kun satasen alueella ohituskaistapätkällä annoin vauhdin tippua liki kuuteenkymppiin. Ohittelijoita, joista yksi meinasi ajaa meidän kanssa nokkakolarin. Rekka, joka motarilla sitä ohittaessani alkoi luisua meidän kaistalle ja jouduin kurvaamaan pientareen kautta ohi. Mutta hengissä selvittiin näistäkin reissuista.

Kuopiossa koulutuksessa kerroin olevani neljännekseltäni savolaista verta. “Osanottomme,” naureskelivat kurssilaiset, “mutta sittenhän kieli on tuttua.” “Eh, no joo. Mutta muistan kyllä kuinka muksuna oli noloa, kun jouduin aina iskältä kysymään mitä mulle oikein sanottiin,” virnuilin takaisin.

Matkalla Kuopiosta kotiin päin ajettiin ensin Tervoon, missä saatiin torimyyjältä viimeinen paketti paistettuja muikkuja, joita popsittiin siinä järven rannalla maisemia ihaillen. Niin rapeita ja herkullisia muikkuja en muista milloin viimeksi syöneeni! Ehkä toissakesänä Tinoksella?

Siitä jatkettiin matkaa sukulaisteni lehmätilalle. Aurinko alkoi juuri laskea, kun lähdettiin sisältä kahvilta kävelemään vähän rantaan ja laitumelle lehmiä moikkaamaan. Maailma hohti upean oranssisena. Jokasyksyistä pakomatkaansa suunnittelevat joutsenet uiskentelivat lammella uusien tulokkaiden saapuessa kohtauspaikalle parin-kolmen joutsenen ryhmissä muutaman minuutin välein.

Ennen kotiin suuntaamista käytiin vielä katsastamassa tilan navettakin parin kilsan päässä. Siellä oli lehmät lisääntyneet sitten viime näkymän – edellisestä tilalla vierailustani oli kulunut jo yli kolme vuotta, ja silloin viimeksi tuo uusi isompi navetta oli vasta juuri otettu käyttöön. Silloin navetta oli vielä vajaakäytössä, mutta nyt sitä asuttaa yhteensä parisen sataa lypsylehmää.

Lähdettiin kotimatkalle joskus seitsemän jälkeen, pysähdyttiin pari kertaa tekniselle tauolle ja oltiin kotona nipin napin ennen puolta yötä. Hankasalmen Jari-Pekassa käydessämme totesimme, että tuolla kiertoreissullamme onnistuttiin ajamaan jokikisen Jari-Pekan ohi. Ei sillä, eihän niitä nyt olekaan kuin kolme. Mutta sattuivatpa reitin varrelle kaikki. Hankasalmella pihassa oli vanhoja traktoreita.