Pajunkissoja ja jäätelöä

Palmusunnuntai valkeni keväisen kauniina ja aurinkoisena. Olin viikolla ostanut pussillisen pääsiäissuklaita ja toisen pieniä pääsiäismunia ihan virpojia varten. Oletin että täällä omakotitaloalueella voisi noita pikkunoitia näkyä oven takana enemmänkin. Kissanviikset! Yhteen mennessä iltapäivällä ovellamme oli käynyt vain yksi yksinäinen noitatyttö. Niinpä maljakossamme on nyt yksi yksinäinen pajunkissanoksapari ja kori on vielä suklaita täynnä.

Pajunkissat ovat aika hämmästyttäviä itsessään. Kevät on ollut kylmä, kylmin yli viiteenkymmeneen vuoteen, ja jotenkin epäilin koko kissojen pysyvän piilossa sen vuoksi, mutta eipä ne taida tarvita kuin aurinkoa, ja jo ne puhkeavat hohtamaan pajun varsille, aina juuri pääsiäiseksi, vaikka kevät olisi millainen tahansa ja vaikka pääsiäinen olisi milloin tahansa.

Nytkin Vantaanjoen varsi on pajunkissoja vääränään, kylmästä huolimatta, kuten miehen kanssa huomasimme, kun käveltiin aurinkoisessa kevätsäässä Vantaanjoelle, Haltialan tilan tuntumaan ja takaisin. Matkalla hämmästiin paria kundia jotka kuivaharjoittelivat perhokalastusta lumisella pellolla, pressuun käärittyä taloa josta pohdin mahtoikohan se olla se talo, joka paloi täälläpäin viikolla, sekä liitovarjohiihtäjää joka kurvaili ihan omia kurvejaan ladun vieressä.

Vantaanjoki oli vielä aivan jäässä ja ihmiset hiihtivät jokea pitkin. Me käveltiin joen vartta bongaillen mielenkiintoisia jäisiä muodostelmia hangessa, joka ei ole sulanut auringossa tasaisesti. Kuvailin pajunkissoja, joita tosiaan oli siellä jokirannassa runsain mitoin – tiedänpähän mistä hakea pajunkissoja lapsille ensi vuonna jos täällä mielivät virpomaan silloin – ja harmittelin sitä, että taas kävi samoin kuin niin monesti ennenkin.

Aivan liian usein käy niin että kun minä lähden liikkeelle kamerani kanssa, pilvetön kirkas taivas täyttyy pilvistä saman tien. Niin on käynyt ennenkin, niin kävi nytkin. Taivas oli kirkas aina siihen asti kun minä lähdin kuvailemaan, ja se on pilvetön jälleen. Mutta liki koko sen ajan kun me käveltiin ja minä olisin halunnut saada upeita kuvia joissa on taustalla sininen taivas eikä pliisuja pilviä, oli taivas pilvipeitteessä. Aika epäreilua.

Auringon säteet pääsivät silti sieltä pilvienkin lomasta lämmittämään meitä ja maata, ja kaikkialla oli lammikoita ja jäiset tiet ratisivat kenkien alla jään antaessa periksi auringon sulattavalle voimalle. Minä loiskuttelin tyytyväisenä menemään märillä teillä, jalassani uudet Goretex hiking bootsit. Jaloilla oli lämmin ja hyvä olla :)

Kotiin palatessa käytiin kaupan kautta. Kevään kunniaksi ostettiin jäätelöt, niiden parin ruokatarpeen lisäksi, jotka meidät alunperin kauppaan vei. Devils and Angles Cornetto-tuuttini ei vielä noissa lämpötiloissa sulanut, ei etenkään, kun se viimeinen kurvikas suora kaupan ja kodin välillä oli vähintäänkin varjoinen. Jos auringossa, jopa puolipilvisessä, olikin jopa ihan lämmin, varjossa lämpötila oli varmasti miinuksella, ja tuuli teki ilmasta vielä viileämmän.

Kevät kuitenkin etenee. Hitaasti ehkä, mutta varmasti. Viikolla oli jo kevätpäivän tasaus, joten vaikkei uskoisikaan, ollaan jo virallisesti ottaen kesän puolella vuotta. Pihalla lumipeite on sulanut sen verran, että eilen yhtäkkiä huomasin, että meillähän on tosiaan takaovelta terassille peräti yksi porras! Kaverit on facebookissa kehuneet aloittaneensa jo kahvinjuonnin terassillaan. Meillä siihen on vielä matkaa paikoin jopa noin lumimetrin verran.

Mutta bonsai-puussa on keltainen höyhen ja uusia lehtiä. On kevät!