Kotijuttuja

Melkein meinasin kirjoittaa, että kotijuttuja vaan. Mutta tuumasin, että suottapa väheksyisin kotijuttuja otsikossani; enhän minä niitä väheksy muutenkaan. Kotihan on paras paikka maailmassa! Paras paikka tehdä juttuja! Sellaisen menemisen glamouri on kadonnut minulta. Don't get me wrong, ehdottomasti välillä on kiva mennäkin. Mutta parhaiten viihdyn kotona, tekemässä kotijuttuja.

Kun tytöt on meillä-kotona, on väkisinkin kaikenmoista menemistä ja kuskaamista ja muuta ainakin muutamana päivänä viikon aikana ja viikonloppuna, mutta viime viikollakin edes keskiviikkona kaikki oli illan kotona. Olosuhteiden määräyksestä se määrättiin siivouspäiväksi. Joten tytötkin imuroivat ja moppasivat ja tekivät muita siivoushommia, mitä nyt kodin ylläpitoon kuuluu.

Pientä marinaa ja marmatustahan se aina tuottaa, kun tyttöjä laitetaan hommiin. Totta kai olisi kivempi pelata pleikkaa tai tehdä juttujaan tietokoneella tai hyppiä naapurin trampoliinilla (ihan luvan kanssa, naapurin lasten kanssa). Mutta loppujen lopuksi, hekin kuitenkin ymmärtävät jo, että heidänkin täytyy välillä tehdä vähän jotain kodinkin eteen, että tämä on heidänkin kotinsa ja kaaoshan siitä tulisi, jos ei kukaan mitään koskaan tekisi.

Ja niinpä minimaalinenkin marina lopulta loppui, eikä siivoukseenkaan kulunut koko iltaa ja lopussa seisoi kiitos mehujäiden muodossa. Ja kaikki oli ihan hyvällä tuulella siivouksestakin huolimatta ja esikoinen ehti kirjoitella tarinaansa lisää ja tosikoinen ja keskimmäinen mennä sinne trampalle. Siitäkin huolimatta, että viikon sisään tosikoiselle oli sattunut jo kaksi pienehkö onnettomuutta sillä: ensin meni polvi ja kun se oli kutakuinkin kunnossa, lohkesi hammas.

Torstai-iltana, viimeisenä iltana meillä ennen toisille vanhemmilleen taas menemistä, esikoinen sanoi minun ja miehen palattua kauppareissulta, ja pikkusiskojen ollessa, eh, trampalla, ja luokan elokuvailtaa viettämässä, että hänen tekisi mieli kävelylle. Muttei yksin. Muttei naapurin tytön kanssa. Aikansa tytär kiersi sitä kuumaa puuroa, kunnes sai kysytyksi: “eksä äiti vois lähtee mun kanssa?” Ilman muutahan minä lähdin tyttäreni kanssa kävelylle, ilolla!

Vähän oli vilpoinen sää, sateen jälkeen märkää, mutta käveltiin melkein kolmen kilometrin lenkki katsellen kukkivia puita ja purppuranpunaisia vaahteranlehtiä (ihan totta! sellainen punainen lajike) ja jutellen siitä, millaista on olla teini ja kuinka tuntuu siltä kuin sisällä sielu huutaisi päästä vapauteen, kirmailemaan laitumille villihevosen lailla, lentämään Tinoksen kesyttömässä luonnossa tuulen mukana.

 

Hei mutta, ne kotijutut…? Koti niin. Missä se koti onkin. Nyt se on täällä, missä tuo pieni piha on parempi kuin ahdas parveke, ja talo on parempi kuin kerrostalo-ahtio. Making the best of what we have. Mutta jos valita saisi! Koti olisi siellä, missä puhaltaa meltemi ja patiolta näkisi Aegean turkoosina kimaltavan meren. Missä pihalla kasvaisi sitruunapuu, limetti ja oliivipuu, eikä tomaatteja tarvitisi kantaa yöksi sisälle pitkin toukokuuta. Missä paistaa aurinko ja on lämmin.

In the mean time. Onnellisia eivät ole ne joilla on kaikki vaan ne jotka make the best of what they have. Meillä on meidän pieni puutarha tuolla pihalla, missä vasta hetken on ollut (ainakin melkein) tarpeeksi lämmin yölläkin, eikä aurinko paista läheskään joka päivä. Tomaatteja, paprikoita, chilejä, erilaisia yrttejä, salaattia, sipuleita, pinaattia, papuja… Kurkku vielä puuttuu, mutta ehkäpä huomenna meillä kasvaa jo sellainenkin!

Tänään vietettiin ehkä pari tuntia puutarhassamme, istuttaen papuja ja pinaattia ja muuta, ja siirtäen basilikaa ja kesäkurpitsaa pikkuruukuistaan isompiin. Kastellen vähän, vaikka sadekin oli taas nurkan takana. Hoitaen persiljaa ja muita yrttejä. Kunnes alkoi tippua niitä vesipisaroita ja siirryttiin sisälle jatkamaan muutoin laiskaa sunnuntaita.

Eilen oli niin paljon mukavampi ilma! Onneksi, juuri sen ajan kuin tilattiinkin. Päivällä sillä ei ollut niin väliä, sillä käytiin kaupassa ja valmisteltiin illan ruokia. Illalla, kun ystävät tulivat kylään ja mies sytytti grillin, oli juuri sopivasti ilta-aurinkoista ja pihalla vielä tarpeeksi lämmin istua ja syödä rauhassa hyvä illallinen, viinilasin kanssa.

Huomenna se on taas maanantai. Lasten viimeinen kouluviikko. Minulla on lomaan vielä aikaa kuusi viikkoa. Niistä ainakin puolet varsin kiireisiä, ja eiköhän ne loputkin siitä täyty. Työpäivistä ainakin osan teen kotona, sillä viihdyn kotosalla myös työnteossa. Hyvinä päivinä voi ottaa läppärin kainaloon ja istuskella pihalla auringossa puutarhamme keskellä työskentelemässä.

Huomenna taitaa olla kuitenkin toimistomaanantai. Viime viikon vietinkin lähes kokonaan kotitoimistolla.

Tinokselle on ikävä.