Jalkapatikalla

Me ollaan kohta vuosi asuttu tässä Paloheinän lähellä, Helsingin parhaiden ulkoilumaastojen äärellä, mutta vasta aivan viime aikoina on lähdetty samoamaan peltojen reunoja, metsiä ja koskien äyräitä oikein kunnolla. Viime viikonloppuna tehtiin muutamakin kävelylenkki miehen kanssa, kuten jo kirjoitinkin, ja niistä inspiroituneena mies on viikolla kävellyt ja pyöräillyt polkuja moneen suuntaan.

Tänään lähdettiin tyttöjenkin kanssa vähän poluille patikoimaan, kunhan oli ensin saatu tosikoiselle kaupasta kunnolliset kengät kuluneiden tennareiden tilalle. Startattiin kotipihasta kohti Paloheinän mäkeä, ja kivuttiin huipulle saakka. Laskeuduttiin rinteen toiselle puolelle, tosikoinen juosten, keskimmäinen näyttäen yksisarviselta (esikoisen mukaan) ja me muut ihan rauhallisesti kävellen.

Siinä mäen juurella on kuntolaitteita, joille jäimme keikkumaan vähäksi aikaa. Eräs vanhempi rouva aikansa katseli meidän touhuja ja sanoi sitten: “Teillä on todella hienot tytöt! Ilo katsella heitä, kun ovat niin reippaita.” Niin ovatkin, todella hienoja tyttöjä :) Vaikka välillä narisevatkin ja välillä on vaikea saada peppu ylös sohvalta ja katse irti iPadistä ;)

Tänäänkin saatiin kuulla sitä marinaa vähäsen, siinä kun oltiin kivuttu jyrkkä mäki takaisin huipulle, tehty pieni lenkki half-pipen ympäri ja käveltiin vielä kerran mäkeä ylös huippua kohti. Marinat kuitenkin loppuivat alamäkeen, ja mäen alla mies houkutteli tytöt kävelemään vähän pitemmän lenkin, aina Haltialaan saakka. Jätski-porkkanalla ;)

Kuljettiin ensin metsätietä seuraavalle kuntoilupaikalle saakka, missä pysähdyttiin jälleen vähän testailemaan laitteita, ja ihmettelemään koivumäntyä, tyvestään yhteen kasvaneita koivua ja mäntyä. Jatkettiin pellon poikki Pitkäkoskelle, kuljettiin joen rantaa niin pitkälle kuin rantapolkua riitti, ja sukellettiin metsiköstä jälleen pellon laitaa kulkemaan.

Jostain kaukaa lapsuudesta päähäni pätkähti “Käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa…”, esikoisen laulellessa hassun laulun toisensa perään. Ilman paitaa ei tosin ollut yksikään meistä, mutta sää olisi senkin kyllä sallinut! Päivä oli aurinkoinen ja kuuma, ja etenkin siinä pellon laidalla helotti oikein toden teolla. Kynitystä heinäpellosta taisi nousta kosteutta ilmaan sen verran, että tuntui todella kuumalta.

Ruutinkosken kohdalla polku sukelsi takaisin metsän poikki joenrantaan. Seurailtiin jälleen jokea kunnes oltiinkin jo Haltialan peltojen ja laidunmaiden vierellä. Viimeisillä voimillaan tytöt tarpoivat Haltialaan, siinä vaiheessa jo vähän kuumasta valittaenkin, varjoa ja sitä luvattua jäätelöä kaivaten. Ja tosikoisella uudet kengät vähän hiersivät. Talk about breaking shoes in…

Jätskikiskalla oli melkoinen jono, muttei sentään enää neljän tunnin(!!!) jonoa, kuten kertoivat aiemmin päivällä olleen(!!!). Tytöt saivat jätskinsä, me haettiin itsellemme lonkerot, ja istuttiin nurmikolle puiden varjoon taukoa pitämään. Jalkapatikkaa oli takana jo reilut 9 kilsaa, mutta vielä oli kolmisen aurinkoista kilometriä kotiin jäljellä.

Tauon jälkeen lähdettin taas matkaan. Tosikoista alkoivat kengät ja vähän kai väsymyskin rassata, isommat painelivat menemään miehen “erakkokepin” kanssa, kuten he tuon vaellussauvan nimesivät. Taival taittui nopsaan ja oltiin himassa ennen kuin huomattiinkaan. Väsyneinä ja nälkäisinä, mutta kävelylenkki teki todella hyvää!

Himassa laitettiin grilli kuumaksi ja syötiin bratwursteja ja krakovia ja juustonakkeja pihalla. Vielä ei terassin pöytää sovi piilottaa varastoon!

Yöt ovat kuitenkin muuttuneet jo kylmiksi. Niin kylmiksi, ettei päivän paisteesta huolimatta tomaatit enää oikein kypsy ulkona. Niinpä keräsin tänään nuo vihreät pienet tomaatit talteen, sisälle kypsymään loppuun, ja napsaisin viimeisen kesäkurpitsan ja kolme kurkkuakin jääkaappiin ennen kuin etanat, jotka ovat nyt syksyn tullen vallan villiintyneet, syö kurkkuja kokonaan.

Pestoa tein eilen toisen litran satsin, basilikaa jäi vieläkin kasvamaan, mutta saa nähdä kuinka kestää näitä kylmiä öitä.